Hae
Outi Karita

Lastenkirjalauantai – 3 jouluista kirjaa

Niin monta ihanaa joulukirjaa ja tämä on viimeinen lastenkirjalauantai ennen joulua. Nyt jatkan jouluisten kirjojen lastenkirjalauantaita sitten kolmella kirjalla. Nämä kolme kirjaa on ihan yksien suosikkikirjasarjojen parista, joten näistä löytyy kirjoja muuhunkin kuin joulunaikaan!

3 joulukirjaa, joissa kaikissa tulee erilaisten tarinoiden kautta esiin toisten huomioiminen ja auttaminen. Näiden kirjojen hahmot ovat ihania ja sydämellisiä, tarinat myös hauskoja kommelluksineen ja kuvitus sekä kerronta rikasta.

Siirin jouluyllätys
Tiina Nopola,  Mervi Lindman

”Jouluun on aikaa enää viisi päivää, kun Siirin äiti sairastuu flunssaan. ”Tuleeko meille joulua ollenkaan?” Siiri suree. Pikku-Otto, keski-Otto ja iso-Otto tapaavat Siirin ja kuulevat, että Siirin kotiin ei tule joulukuusta eikä piparkakkutaloa. Mitä tapahtuu, kun Otot päättävät, että Siirinkin kotiin on saatava joulu? Mistä löytyy joulukuusi, kuka rakentaa piparkakkutalon ja mikä on Siirin jouluyllätys?”

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita
Sven Nordqvist

”Pesosen ja Viiru-kissan joulupuuhat ovat jääneet viime tippaan, nyt on jo kiire ryhtyä valmisteluihin. Pitäisi ostaa ruokaa, hakea kuusi ja leipoapiparkakkuja, onhan jo jouluaatto. Vaan ei ole onni myötä, Pesonen kaatuu pahasti mäessä. Ukkorassu käärii kipeän jalkansa pakettiin eikä pysty tekemään yhtään mitään. Viiru on jo aivan epätoivoinen, tuleeko joulu ollenkaan tänä vuonna! Mutta kas vain – yllättäen koossa on tuvantäysi vieraita ja Viirun ja Pesosen joulusta tuleekin verraton.”

Mimmi Lehmän ja Variksen joulu
Jujja Wieslander, Sven Nordqvist

-Huomenna on jouluaatto, eikä minulla ole ainuttakaan joululahjaa itselleni. saan siipihalvauksen!
-Ammuu, sinulle itsellesikö? annatko sinä joululahjoja itsellesi?
-Totta kai. Se on ainoa tapa, en minä muuten saa yhtään pakettia!

”Riemastuttavat ystävykset Mimmi Lehmä ja Varis valmistautuvat joulunviettoon. Ja tänä vuonna Mimmi Lehmä onkin järjestänyt ystävälleen loistavan yllätyksen!”

Oliko nämä tuttuja joulukirjoja sulle?
Mitäs suosikkijoulukirjoja muilla on?

Lue myös

Lastenkirjalauantai – Lukan lemppari joulukirja!

Lastenkirjalauantai – Joulupukin synty

Instassa

@outikarita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *