Hae
Outi Karita

Elokuun treffit vuosipäivän kunniaksi

Elokuun treffit oli vuosipäivän kunniaksi, kun meidän parisuhteesta tuli täysi-ikäinen, on kulunut 18 vuotta siitä kun tavattiin. Näiden treffien kohdalla meni kummatkin lapset yö hoitoon, Bella ensimmäistä kertaa yön hoidossa. Bella meni mammalaan ja Luka meni serkkunsa luokse. Lukalla oli eka kerta yöhoidossa muualla kuin mammalassa. Kummallakin sujui yö kyllä oikein hyvin eikä heidän hoidosta sen enempiä nyt tässä. Tarkoitushan oli kertoa meidän treffeistä.

Pistettiin panostaen tällä kertaa hieman fiinimpään ravintolaan ja mentiin syömään Trattoria Buccoon. Ravintolassa oli todella rauhaisaa ja todella hyvää ruokaa!

elokuun treffit

Ravintola on hieman sivussa keskusta, mutta käveltiin sitten vielä keskustaan Elbaan lasillisille. Elba on ihana kahvila/viinibaari.

elokuun treffit

elokuun treffit

Kotiin suunnattiin jo ajoissa bussin kyydillä ja saatiin viettää rauhaisa loppuilta, yö ja aamu kotosalla kaksin. Seuraavana päivänä sitten aamupäivästä suunnattiin hakemaan lapsia kotiin.

Ihanat elokuun treffit täysin kahden kesken. Kaksin ollaan kyllä treffejä päästy viettämään ennenkin, mutta yötä ei olla oltu kaksin Bellan syntymän jälkeen. Treffailu on ollut lasten saannin myötä ihana tapa viettää vähän spesiaalimmin aikaa kaksin eikä aina ole mitään kovin kummoista edes tarvittu. Ollaan pyritty kerran kuussa treffit pitämään. Ennen lapsiakin tehtiin kaksin samankaltaisia juttuja, mutta ei silloin puhuttu treffeistä, nyt lasten myötä nämä tuntuvat juurikin treffeiltä.

Oli todella ihanaa!

elokuun treffit

Millaiset treffit sulla on viimeksi ollut.
Jos sulla on puoliso niin käyttekö te treffeillä tai vietättekö kahdenkeskisiä hetkiä.

Lue myös

Täysi-ikäinen parisuhde

Teräshääpäivä – 11-vuotis hääpäivän viettoa

Instassa

@outikarita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.