Hae
Outi Karita

Lomalla Ähtärissä

Lomalla Ähtärissä jo toista kertaa!

Tällä viikolla oltiin lomalla Ähtärissä. Mies pitää muutenkin nyt pari viikkoa lomaa töistään. Tästä osa käytettiin sitten koko perheen lomailuun Ähtärissä mökillä. Viime vuonna oltiin myös näin elokuussa koulujen alettua ja koettiin tämä hyväksi ajankohdaksi ja tykättiin myös niin paljon, että haluttiin myös tänä vuonna mennä. Tänä vuonna meillä oli seurana osan aikaa myös ystäväperhe viereisessä mökissä. Meidän perhe oli reissussa tiistaista perjantaihin ja tää on aikas hyvän pituinen pätkä tuolla, ei ainakaan yhtään lyhyempää!

Tiistaina oltiin hyvissä ajoin mökillä ja saatiin rauhassa asettua, laittaa tavara paikalleen ja käydä ulkoilemassa mökkialueella, metsikössä ja minigolfradalla. Syötiin mökissä ja otettiin iisisti, illalla grillattiin kodassa järven rannalla makkarat.

lomalla Ähtärissä

Keskiviikkona suunnattiinkin heti aamupäivästä Ähtärin eläinpuistoon, jossa oltiin lähes siihen asti, kun se viideltä meni kiinni. Tosi rauhalliseen tahtiin kierrettiin ja välillä jäätiin vähän kuluttamaan aikaakin, sillä ystävät oli saapuneet myös Ähtäriin ja eläinpuistoon niin saatiin sitten loppupätkä vähän yhdessäkin kierrellä. Eläinpuistossa syötiin omia eväitä sekä paikanpäällä ostettua pientä sapuskaa. Sää vaiheteli päivän aikana ja kaksi lyhyttä sadekuuroa saatiin, jotka ei kyllä menoa haitanneet, kun oltiin varustauduttu vähän jokaiseen säähän. Illalla käytiin testaamassa Hotelli Mesikämmenen rafla ja todettiin, että tulipa tämäkin testattua… En jatkossa kuluttaisi mökkeilystä ja luonnossa olemisesta aikaa tuohon.

lomalla Ähtärissä

Torstaina samoin vietettiin päivää eläinpuistossa ystäväperheen kanssa. Nyt syötiin yhdellä laavulla omia eväitä makkaraa grillaillen. Rauhakseen taas kierreltiin, mutta tuli kyllä huomattua, että tuo aukioloaika hurahtaa melko nopeaan, kun myös välillä evästelee ja näkemisen lisäksi kun on myös koettavaa. Olikin oikein hyvä, että ostettiin kahden päivän liput eläinpuistoon niin ei tarvinnut kiirettä pitää!

lomalla Ähtärissä

Eläimistä nähtiin lähes kaikki ainakin vilaukselta ja kaikki meistä taisi ihastua karhuihin kaikista eniten. Niiden luona kului aina eniten aikaa seuraten niiden touhuja, olivat melko aktiivisia! Kotieläinpihan eläimet kiehtoi sillä lapsia, kun niitä lähelle pääsi ja pääsi silittämään. Pandat ovat myös ainakin itselle kovin kiehtovia seurattavia. Ähtärin eläintarha on kyllä siitöäkin niin ihana ja kiehtova, kun se on niin luonnossa eikä liiaksi rakennetun oloinen!

Meillä oli kyllä matkassa jos jonkinmoista säätä, niin kuin kuvista hyvin huomaa. Oltiin kuitenkin hyvin varustauduttu ja kerrospukeutuminen kunniaan! Ei sateetkaan haitanneet meidän menoa eikä fiilistä!

lomalla Ähtärissä

lomalla Ähtärissä

Mökillä tehtiin itse ruokaa ja illalla lasten mentyä nukkumaan kävin ystäväni Tiian kanssa uimassa, no nopeasti pulahtamassa kylmässä järvivedessä…. Viime vuonna tuli uitua vähän enempi ja niin ui Lukakin, mutta oli myös hieman lämpimämpi. Nyt nopea pulahdus ja sitten saunaan…. Tuli siinä myös ihasteltua kaunista maisemaa ja se fiilis pulahduksen jälkeen oli kyllä mahtava!

Perjantaina tuli ulkoiltua ennen kotiin lähtöä mökkialueella ja lähdinpä vähän itsekseni myös kävelylle luontoon, osaksi matkaa sain myös Tiian kaveriksi. Oli myös ihana kävellä hetki yksikseen, hengittää ilmaa ja luontoa…

Toisaalta jos oltaisi oltu vielä vaikkapa iltaan asti perjantaina Ähtärissä niin olisin varmasti nauttinut vielä enemmän ihan vain olemisesta luonnossa… Luonnossahan tuolla tuli kokoajan oltua, mutta nyt tarkoitan sellaista vapaata olemista ilman määränpäätä tai jotain tiettyä aktiviteettia. Vaikka valitsen kaupungin asuinpaikaksi ja suht lähellä keskustaa niin luonto on tärkeä. Luonto antaa niin paljon, siellä on helppo maadoittaa itseään, rauhoittaa, hengittää, latautua ja kerätä energiaa, luonnon energiaa! Pitäisi täällä kotiloissakin useammin suunnata lähiluontoon, sitä kun on ihan lähellä tarjolla, niin yksin kuin perheenkin kesken!

Puoliltapäivin piti mökki luovuttaa, käytiin Saunaravintola Kiulussa lounaalla ja sitten kotia kohti. Kiulussa kannattaa ehdottomasti Ähtärissä poiketa. Kaunis ravintola ulkoterasseineen ja hyvä ruoka! Nyt tosin pysyteltiin sisätiloissa, mutta viime vuonna nautittiin tuosta ulkotilastakin, joka kunnioittaa hienosti ympäristöään. Terassikuva onkin viime kesältä!

lomalla Ähtärissä

Rakastan kaupunkia, mutta viihdyn luonnossa. Haluan asua lähellä keskustaa ja hyviä kahviloita, mutta haluan myös luontoa ympärille. Se on onnistunut, mutta tällaisessa täysin luonnon keskellä olemisessa on oma juttunsa ja nautinkin päästä lomalle luontoon! Luonnossa mieli lepää, on helppo pysähtyä, maadoittaa itseään, rauhoittua ja toisaalta taas ladata akkuja ja kerätä energiaa, luonnon energiaa. Kotioloissakin pitäisi kyllä useammin suunnata tuohon lähiluontoon niin yksin kuin perheenkin kanssa! Toiveissa, että ensi vuonnakin voitaisiin viettää aikaa lomalla Ähtärissä tai ainakin jossain luonnon keskellä!

Viihdytkö itse luonnossa? Tykkäätkö mökkeillä?
Asutko kenties enemmän luonnon ympäröimänä vai kaupungissa?
Onko Ähtäri tuttu paikka sinulle?

lomalla Ähtärissä

Lue myös

Elokuun 1.

Heinäkuun muistot on lämpimiä

Lasten heinäkuun kuulumisia ja juttuja

Instassa myös Ähtärikuulumisia!

@outikarita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *