Hae
Outi Karita

Juhannusperinteet, Muumimaailman kautta laivalle….

Juhannusperinteet voivat jalostua vuosi vuodelta! Takana juhannus uusine ja vanhoine perinteineen jos vielä voi perinteistä puhua. Viime vuosi kuitenkin meni ilman meidän perinteiksi muodostuneita juttuja, joita syntyi jo esikoisen myötä. Ennen lapsia juhannus on ollut milloin mitäkin. Esikoisen synnyttyä ensimmäinen juhannus perheenä vietettiin osittain laivalla ja siitä käynnistyi meidän juhannusperinne. Myös toisena juhannuksena perheenä käytiin risteilyllä. Viime vuosi olikin sitten poikkeus, koska korona… Nyt sitten uskallauduttiin takaisin perinteemme äärelle ja laivalla käytiin, mutta syntyi myös uusia mahdollisia perinteitä, nimittäin laivalle Muumimaailman kautta.

juhannusperinteet

 uudet juhannusperinteet Muumimaailma

Torstaina aamulla lähdettiin ajamaan kohti Naantalia ja puoliltapäivin käveltiin kohti Muumimaailmaa. Itse olen ollut Muumimaailmassa lähes 30 vuotta sitten, -94 vuonna, hämäriä muistikuvia paikasta oli, mutta olihan tuo paljon siitä varmasti muuttunut! saatiin myös yksi ystävä poikansa kanssa meille seuraksi ja niin seikkailu sai alkaa!

juhannusperinteet

Tykättiin kyllä koko perhe kovasti paikasta, lapset aivan ehdottomasti oli haltioissaan, mutta kyllä me aikuisetkin taidettiin kaikki tykätä. Puhuttiin juuri Rikun kanssa, että meissä ainakin on sellaista leikkimielisyyttä ja lapsenomaisuutta, että kyllä tykättiin ja viihdyttiin. Muumimaailmassa todella elettiin omassa maailmassa ja kaikki Muumeista tutut hahmot siellä elelivät päiväänsä, jota me päästiin seuraamaan, aivan mahtavaa!

Muumimaailma oli myös todella selkeä paikka, sokkeloista ei ollut kuin noidan labyrintissa ja siitäkin selvittiin. Rattaiden kanssa pääsi hyvin kulkemaan ja uskalsi ne jättää myös parkkiin aina välillä. Paljon oli nähtävää, koettavaa ja kuultavaa, paljon koettiin, mutta jotain jäi myös kokematta. Ihan kaikkia rakennuksia ei kierretty eikä kaikkiin ohjelmiin osallistuttu. Aika meni kuin siivillä eikä tylsää hetkeä ollutkaan. Mentiin hyvin lastentahtisesti, oltiin ikäänkuin heidän maailmassa ja seikkailuilla. joten he saivat määrittää tahdin. Muumitalohan juostiin heti ylimpään kerrokseen asti ja sitten vasta pysähdyttiin ihmettelemään, Nuuskamuikkusen teltalla pysähdyttiin kuuntelemaan kalastustarinoita, kukkia kasteltiin pitkä tovi, Noidan luona keiteltiin räkäsoppaa ja teatteriesitys pysäytti tarinaansa….

Kaikista hahmoista lapset olivat todella innoissaan, Bellakin oikein tohisti kun jonkun hahmon näki. En olisi aavistanutkaan, kuinka paljon irti tuo reilu vuodenikäinen taaperokin saa paikasta. Luka ja Bella olivat kummatkin aivan fiiliksissä! Hienoa oli myös, miten Muumimaailman väki hoiti lopetuksen ja kotiinlähdön yhteisellä loppuhetkellä. Jotenkin siinä lapset pääsivät siihen lähdöntunnelmaan ja Lukallakin tuli kiire käydä halaamassa kaikkia, kun aiemmin ei oikein uskaltanut. Pikku myy taisi meidän Lukaa ihastuttaa, liekö se ollut se punainen hamekin osasyynä, kun punainen on Lukan lempiväri.

Aiemmin olen vähän kauhistellut sitä hintaa, jonka tuo seikkailu maksaa ja miettinyt miksei hintaa yhtään porratsteta eri ikäisille (alle 2 vuotiaat on ilmaiseksi). Vaikka tuohon seikkailuun meidänkin perheeltä rahaa upposi, niin toisaalta se hinta sisälsi aika paljon. Muumimaailma oli todella siisti ja hyvin tehty ja erityiskunnia kaikille, jotka esittävät noita hahmoja, he olivat aivan loistavia ja elävät siinä roolissa kuitenkin koko työpäivänsä.

Vanhat juhannusperinteet Laivalla

Laivalla ollaan tosiaan käyty aiemminkin juhannuksena juurikin to-pe risteilyllä Turku-Tukholma ja Viking Linen Gracella. Viime vuonna oli taukovuosi, mutta sitä ennen kahtena juhannuksena juurikin näin. Nyt oli ihana palata tämän perinteen pariin. Laivallakin oli melko rauhaisaa eikä oikeastaan mitään tungoksia ollut missään. Me nyt pääasiassa käytiin syömässä, vähän ostoksilla ja lasten leikkipaikoilla ja lastenohjelmissa. Hyttinä meillä oli premium hytti, jossa parisänky ja levitettävä vuodesohva. Tämä oli just passeli meidän tarpeisiin!

Torstaina laivalla suunnattiin oikeastaan heti hyttiin. Syötiins iinä vähän iltapalaevästä, kilistettiin Rikun kanssa kuihuvalla, ihmeteltiin ikkunasta merta ja simahdettiin kaikki varmaan aika samaan aikaan. ainakaan kenelläkään ei ollut aamulla tietoa, kuka nukahti ekana. Muumimaailma toimi siis hyvin väsyttäjänä!

juhannusperinteet

Perjantaina sitten aloitettiinkin päivä aamupalalla ja hieman univelkaisena Lukan kanssa olipieniä tahtohetkiä…. Ja mulla alkoi menkat ja ja varmaan jotain menkkaärtsyilyä (mitään en oikeasti myönnä!). Otettiin kuitenkin myös minä ja Luka pienet päivähuilit ja sen jälkeen ei ärripurreja enää ollutkaan loppupäivänä. Ärripurreista huolimatta oli meillä aamupäivälläkin kivaa leikkipaikalla ja Ville Viikingin discossa.

 

Päiväunien jälkeen syötiin italialaistyylisessä vähän pienemmässä buffassa ja se olikin oikein nappivalinta sen ison perusbuffan sijasta! Käytiin ostoksilla ja Bella halusi selvästi Peppi -hahmon, mistään muusta ei niin innokkaasti kädet ojentuneet kohti lelua. Luka halusi ehdottomasti taas Ville Viikinki tuotteita, olisi varmaan halunnut kaikki, mutta pehmo oli tärkein! Mun ehdotuksesta otsettiin myös metallinen  juomapullo ja sitten saikin 3 tuotetta kahden hinnalla niin mukaan lähti vielä Ville Viikingin puuhakirja ja se onkin ollut ihan hitti ja kivaa kesäpuuhaa välillä sisälläkin. Mä shoppasin yhden kynsilakan. Ostosten lisäksi oli vielä Ville Viikingin iltaohjelmaa ja laivan kabnnellakin käytiin lämpimässä merituulessa. Ehditiin myös ottamaan Rikun kanssa kummatkin pienet omat hetket ja omani mä käytin kirjan lukemiseen.

Lapset nauttiihan täysillä ja Ville Viikinki ihastutti kumpaakin. Luka ei olisi halunnut risteilyn loppuvan ja Bellahan protestoitsi joka kerta hytin ovella, kun palattiin hyttiin ja sitten parkkipaikalla kun näki meidän auton niin hieman myös protestoi kun tajusi, että laivareissu olikin tullut päätökseen. Nää meidän lapset on kyllä reissaajia luonteeltaan!

juhannusperinteet

Kotona

Viikonloppu sitten vietettiin kotona, lauantai ihan perheen kesken ja sunnuntaina ystäväperheen kanssa. Syötiin hyvin ja mä tein jokavuotisen raparperi-britakakun mansikoilla. Saatiin myös kotipihan uima-allaskin käyttöön ja siinä pulikoitiin!

Juhannusperinteet

Meidän juhannus oli kaikinpuolin mahtava ja onnistunut! Ensi vuonna uudestaan! Usein ollaan oltu laivareissun jälkeen ystävien luona Raisiossa, mutta tänä vuonan meni aikataulut sen verran ristiin ettei oltaisi paljoa ehditty näkemään. Nyt mieteinkin, että voisi ollakin kiva pidentää reissua alkupäästä ja mennä jo ainakin päivää ennen tuonne suunnalle ja sitten ehdittäisi Muumimaailmaankin heti sen aukaistessa ovensa! Myös tuntuikin kivalta palata viikonloppu viettämään kotiin ainakin tällä kertaa. Nämä juhannusperinteet voi jalostua vuosi vuodelta!

Millainen juhannus sulla oli?
entä juhannusperinteet, onko sellaisia?

juhannusperinteet

Instassa

@outikarita

Lue myös

Kesä houkuttelee pois ruudun ääreltä

Kesäkuu, mä lupaan nauttia susta!

Kesä 2021 suunnitelmissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.