Hae
Outi Karita

Ei mikään kympin oppilas…

Mun piti kirjoittaa tästä aiheesta jo viime viikolla, ennenkuin koulut loppuivat. En kuitenkaan ehtinyt ja mietein vähän kirjoitanko nyt sitten enää, kun ne koulut kerran jo loppuivat ja todistukset jaettiin, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Eihän tämä asia siitä miksikään muutu.

Ei mikään kympin oppilas

Kympistä saa olla ylpeä, mutta niin saa olla seiskastakin!

Mä en ollut peruskoulussa enkä lukiossakaan mikään kympin oppilas. Mulla ei oo ollut varmaan yhtäkään kymppiä todistuksessani tuolloin. Myöhemmin sitten 1-5 asteikolla pamauttelin vitosia oikein urakalla sosionomiopinnoissa. Palaan tähän vähän myöhemmin…

Peruskouluaikoina ja kait lukiossakin vielä koin riittämättömyyttä ja huonommuutta, siitä etten pärjännyt. Pänttäsin kyllä kokeisiin ja yritin opetella asioita ulkoa, mutta mulla ei ollut oikeita keinoja eikä oikein tukeakaan.

Ylioppilastodistuksestani en ollut ylpeä, en halunnut sitä näyttää, mutta lakista piru vie olin ylpeä ja olen edelleen! Se myös, että ylioppilaaksi valmistuin näytti ennenkaikkea mulle itselleni, että kyllä mä pystyn! Se eheytti jonkin verran niitä huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita, osoitti, että mä pystyn, mä pärjään!

 

Palkitseminen ei toiminut…

Mulla ainakin yksi isovanhemmistani palkitsi koenumeroista, oiskohan kotonakin joskus peruskoulun alkuvuosina palkittu ainakin, sitä en ihan varmaksi muista. Kuitenkaan kyse ei ollut mulla siitä, että olisin ollut laiska. Palkitseminen sai mut kyllä vielä enemmän haluamaan pärjätä, mutta samalla toi niitä riittämättömyyden fiiliksiä, kun en vaan pärjännyt juurikaan kasia paremmin. Piilottelin jopa joskus koenumeroitani, jotka jäivät usein allekin kasin… Surullista… Ja mitä olisin kaivannut olisi ollut yhdessä läksyjen teko, yhdessä kokeisiin lukeminen, tukea ja apua, läsnäoloa, mutta olin paljolti oman itseni varassa. Mä tiedän nykyään, että olisin voinut pärjätä paremminkin silloin jos olisin vain saanut tukea ja apua.

Muistan miten veljeni kyllä joskus yritti auttaa mua matikassa, mutta sillä meni vaan hermo. Hän sisäisti tietoa todella helposti ja oli matikassa, kielissä ja atk:ssa mun silmissä ihan nero. Mä pärjäsin sitten kyllä aineiden kirjoittamisessa ja muuten kirjojen lukemisessa, liikuntaa rakastin, mutta koska sekin arvioitiin taitojen perusteella, niin esim. yläasteella, jossa mun mielestä pelattiin ihan liikaa pesistä, missä en pärjännyt niin sehän vaikutti. Koin muuten tuon liikunnanarvioinnin hyvin epäreiluksi, toivottavasti tämä asia on muuttunut! Mua kiinnosti myös historia, mutta enemmän kokonaisuutena ja tarinoina, ei niinkään vuosilukuina ja niminä. Filosofian ja psykologian kurssit lukiossa oli niin mun juttu. Aineiden ja esseiden kirjoittaminen oli mulle ominta, mutta peruskoulussa ja lukiossa tämä ei montaakaan oppiainetta auttanut.

Palkitaan, kehutaan, huomioidaan!

”Outi, ei sun kannata laulaa, kun sinä et sitä osaa”

Mulle on myös lapsena kerrottu, missä en ole hyvä. Erään sukulaisen sanoin ”Outi, ei sun kannata laulaa, kun sinä et sitä osaa” ja tähänhän mä uskoin, emnkä edes yrittänyt. Kun opetetaan ja oppii uskomaan, ettei jotain osaa eikä voi oppia, niin sitä ei edes lopulta enää yritä…

Ei lannisteta vaan kannustetaan

Niin, kaikkia voi palkita, kehua ja huomioida. Sen ei tarvi olla ennalta määriteltyä, että jokaisesta ysistä tai kympistä saa jotain. Palkitakin mun mielestä voi, mutta esim. seiska voi olla palkitsemisen arvoinen juttu, jos se on noussut siihen vaikka kutosesta. Palkitsemisen voi tehdä ennalta määrittelemättä. Palkita voi myös monesta muusta asiasta kuin numeroista, kuten hyvän hengen luomisesta, reiluudesta, innokkuudesta yms. Kehumista ja huomioimista ansaitsee jokainen, kuten myös tukea ja kannustamista opin tiellä!

Kun musta tuli ”Hikke”

Vanhempana ja viisampaana vai oman jutun löytäneenä…

Olin toki vanhempi jo, kun menin ammattikorkeaan Sosionomilinjalle, mutta kyse ei ollut vain iästä. Tietyt haasteet mulla oli edelleen tietyissä aineissa. Vaikea opetella ulkoa tietoa ilman konkretiaa ja kiinnostusta, varsinkaan sellaista nippelitietoa. Matikka ja kieliopilliset asiat olleet mulle aina myös haastavaa. Kuitenkin olin päässyt niin omalle alueelleni, jossa kokonaisuuksilla oli merkitystä jaomille pohdinnoille tilaa. Sosionomiopinnoista suurin osa kursseista oli hyvin kiinnostavia ja myös tietoa ja taitoa mitattiin aivan eri tavalla. Pääasiassa arviointia tapahtui ryhmätöiden ja esseiden myötä. Monissa kursseissa oma pohdinta ja omat ajatukset olivat myös vahvassa osassa. Niin mulle alkoi paukkua vitosia urakalla ja opinnäytetyöstäkin tuli vitonen! Olin ylpeä ja koin suurta onnistumista ja nämä kokemukset eheyttivät kyllä paljon! Se ei ollut ne pelkät vitoset vaan se tunne, että mä olin löytänyt oman tieni ja oman tapani oppia ja sisäistää, oman tapani tuoda esiin oppimaani. Mä olin löytänyt myös alan, joka mua todella kiinnosti ja se näkyi, tässä mä oon hyvä!

Jos ja kun mä vielä joskus jotain tulen opiskelemaan, niin mua ei pelota tai jännitä enää, että pärjäänkö mä. Mä tiedän pärjäävänim mulla on keinoja ja tukea ja mä tiedän, ettei se haittaa jos välillä menee jokin huonomminkin, pärjätä voi silti!

Kari Uusikylä:
”On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas”

Lapsen on saatava tuntea, että hän riittää aina. Kaikkien on ymmärrettävä, että seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä Kodin kuvalehden artikkelissa. Kannattaa lukea koko artikkeli, linkki alla!

On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas

Millaisia ajatuksia, kokemuksia, muistoja tää sussa herättää?

 

Lue myös

Kesäkuu, mä lupaan nauttia susta!

Kesä 2021 suunnitelmissa

Instassa

@outikarita

2 kommenttia

  1. Katariina kirjoitti:

    Voi että ois niin paljon sanottavaa mullakin tästä aiheesta. Lukion jälkeen mulla oli fiilis että oon huono kaikessa, varsinkin mitä kouluun tulee. Pääsin enkun yo-kokeen rimaa hipoen läpi ja ajatus jäi vaan päähän että oon ihan surkee englannissa. Olen kuitenkin siinä oikeasti ihan hyvä ja pystyn kommunikoimaan kielellä. Sitä ei yo-kokeen arvosana kerro, pärjääkö arjessa sen kielen kanssa vai ei. Ja sittemmin kun amk:ssa sainkin niitä hyviä arvosanoja, se oli alkuun todella hämmentävää, että oonko mä oikeesti sittenkin hyvä jossain ja osaan ja pärjään. Ehkä oon ”oppinut opiskelemaan” mutta toisaalta myös löytänyt oman juttuuni ja opiskelu kun ei korkeakoulussa ole enää samanlaista kun peruskoulussa tai lukiossa vaan keskittyy siihen ammatissa kehittymiseen ? mulle se on ollut todella eheyttävä kokemus, että mä todella osaan ja pärjään! ❤️

  2. Pauliina kirjoitti:

    Samankaltaisia kokemuksia itselläkin.
    Tästä ja (monista muistakin) syistä päätin itse laittaa lapseni Steiner-kouluun.
    Meille tämä ratkaisu on ollut toimiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.