Hae
Outi Karita

Vuorokaudeksi yksin…

Istun junassa, oon matkalla Tampereelle, yksin…

Oon samaan aikaan innoissani ja vähän kauhuissanikin. Tai en mä tiedä kauhuissani, mutta jotenkin jännittää. Jännittää yli vuorokauden ero Bellasta, Lukasta oon jo ennenkin ollut erossa, mutta Bellasta en näin kauaa. Kerran oon nukkunut erossa Bellasta yön, mutta kotona eli vain yön yli ja päivisin ollaan oltu erossa. Eniten ehkä tässä jännittää hänen suhteensa se, ettei pääse nyt rinnalle yli vuorokauteen. Tiedän, että kotona kyllä pärjätään, mutta no, ehkä te ymmärrätte. Jännittää myös yö yksin hotellissa, välillä jännittää nukkua kotonakin yksin.

Oon kuitenkin innoissani! Innoissani, että vihdoin tää vuorokausi itseni kanssa toteutuu, nyt on tämän aika, sopiva hetki. Luen, kirjoitan, fiilistelen. Olen vain itseäni varten ja teen asioita täysin oman fiiliksen mukaan syömisestä lukemiseen ja nukkumiseen. Ilmatkin suosii, joten ihana varmasti istahtaa jossain terassillakin. Käyn kahvilla ja syömässä, nukun yksin ja nautin pitkän aamiaisen…

Mun vuorokausi itseni kanssa on nyt alkanut!

Varmasti vilauksia näkyy somessa ja palaan blogin äärelle kertomaan myös vuorokaudestani myöhemmin!

IHANAA VIIKONLOPPUA SULLE LUKIJANI!

Instassa

@outikarita

2 kommenttia

  1. Katariina kirjoitti:

    Ihanaa viikonloppua! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.