Taaperon matka esikoisesta isoveljeksi
Kun esikoinen ei ole enää ainokainen…
Esikoisemme Luka syntyi lokakuussa 2017 ja hän on saanut olla ainokainen pitkään ja vieläpä kotona. Kotona tarkoitan sitä, ettei ole ollut päivähoidossa, itse olen ollut kotiäitinä. Tulin raskaaksi viime kesänä ja loppukesästä – alkusyksystä se alkoi näyttäytyä myös esikoiselle enemmän, jo kesälläkin kun pahoinvointi alkoi.
Äidin masun päällä ei saanut enää istuskella ja pomputella, äidin masu alkoi kasvaa… Tämä hämmensi taaperoa. Hänelle puhuttiin, että masussa kasvaa vauva, mutta kovin vaikea sitä oli kaksivuotiaan ymmärtää. Hän huomasi kyllä, että jotain tapahtuu. Äiti voi huonosti eikä jaksanut niin kovasti touhuta enää, masu myös kasvoi taaperokin silmissä. Poitsu sympatiayökkäili usein kun itse halailin vessanpyttyä, hänestä se taisi olla hauskaa. Pojalle tuli myös masun alkaessa selvästi kasvaa toviksi vaihe, jolloin oli kovin hellyyden ja nimenomaan äidin sylin kaipuinen. Hän alkoi myös puhua uudelleen tissimaidosta. Alkuraskaudesta poika vielä kävikin iltaisin rinnalle, mutta se jäi siinä ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihteessa pois. Kaksi kuukautta myöhemmin hän välillä kertoi iltaisin miten ”tissitommi on hyvää”, mutta ei sitä sen suuremmin pyydellyt. Poika haki läheisyydestä selvästi turvaa kun ei oikein tiennyt mitä on tapahtumassa, mutta ymmärsi, että jotain muutosta nyt tapahtuu. Tämä vaihe kyllä rauhoittuikin tai helpotti joksikin aikaa ja raskauttakin oli vielä jäljellä…
Synttärilahjaksi Luka sai nuken ja nukenrattaat. Toivoin näitä juuri sillä ajatuksella, että voi hoitaa itsekin vauvaa. Joululahjaksi sai sitten kirjan ”Luka on kohta isoveli”, tämä on Nimikirjojen kirja, johon saa itse valita nimen sekä kirjan henkilöiden kutsumanimet, hiustenvärit yms. Nämä eivät ihan heti suurta kiinnostusta saaneet, mutta siinä alkuvuoden myötä nämä alkoivat enemmän kiinnostaa. Vauvaa hoidettiin paljon ja kirjasta tuli iltalukuhetkien suosikkikirja. Pikku kakkosen ohjelmista Meidän vauva on myös ollut hyvin kiinnostava.
Helmikuussa alkoi taas äidin sylin ja hellyyden kaipuu kasvaa. Äitinä kun en enää jaksanut ja pystynyt kasvaneen mahani kanssa ja liitoskipuiluiden sekä harkkasupistusten vaivatessa enää niin paljoon, niin myös se loi omia haasteita arkeen taaperon kanssa. Lukaa selvästi jännitti, että mitä ja koska tapahtuu. Kyllä hän ymmärsi, että äidin masussa on vauva, mutta ei varmastikaan täysin mitä se sitten tarkoittaa. Äidin masua kyllä siliteltiin ja pussailtiin välillä, omaa vauvanukkea hoidettiin ja sana isoveli alkoi tulla tutuksi.
Kun vauva sitten syntyi ja Luka tuli minua ja vauvaa sairaalaan katsomaan niin hän oli hyvin innoissaan. Vauvan nähdessään hän iloisena totesi ”vauva”, vähän iski ujous eikä heti uskallettu vauvaa lähestyä, mutta kyllä jo samalla näkemiskerralla isoveli jo silitti siskonsa päätä. Luka sai sairaalassa myös lahjan pikkusiskoltaan.
Kotiuduttuamme Luka usein kotona vain mut nähdessään kysyi, missä vauva on. Nyt hän on tottunut, että vauva saattaa olla vielä vaikka nukkumassa. Luka haluaa välillä vain katsella vauvaa, välillä hän haluaa siskon syliinsä ja välillä silittää, illalla annetaan hyvänyön pusu myös vauvalle. Kun vauva itkee niin Luka saattaa kans hyssytellä ja sanoa ”ei hätää”, jos ei äiti tai isä ole vieressä kun vauva alkaa itkemään niin saattaa Luka mennä ihan vain viereen istumaan. Se on hellyyttävää.
Luka on siis hyvin lempeä isoveli ja ottanut vauvan hyvin vastaan. Samalla hän kuitenkin välillä ikävöi äitiä, hakee huomiota enemmän isältä ja kaipaa sylittelyhetkiä sekä tunteet on herkillä. Illalla nukuttaessa hän haluaa pitää kädestä kiinni. Tämä kaikki on myös hellyyttävää ja hyvin on löytynyt aikaa antaa huomiota ja hellyyttä pojallekin edelleen. Pidetään kahdenkeskisiä leikkihetkiä kummankin vanhemman kanssa ja välillä touhutaan koko perhe yhdessä. Itse en pääse oikein enää poitsua nukuttelemaan, kun yleensä juuri samaan aikaan on vauvan iltatankkailuhetket menossa, mutta onneksi päivän aikana on muita hetkiä, kun pystyn antamaan pojallekin jakamattoman huomion. Tietysti oman vaikutuksensa tähän muuttuneeseen tilanteeseen tuo myös koronatilanteen tuomat muutokset, ystäviä ja isovanhempia ikävöidään, kerhoilut ja harrastukset on jääneet pois arkitouhuista…. Monta muutosta pienelle taaperolle siis samaan hetkeen.
Seuraa meidän perheen menoa instassa
Lue myös
Synnytystarina 2020
Synnytystarina ilman draamaa.
Kaunis synnytystarina.
Mun synnytystarina!
Synnytystarina 2020 hyvin poikkeukselliselta vuodelta, mutta ennen poikkeusoloja. Tyttäremme syntyi 11.3.2020 ja pääpiirteissään synnytys meni toiveiden mukaan. Jotain ajatuksia/toiveita jäi toteutumatta, mutta ainoastaan siksi ettei kaikkea ehtinyt. Synnytys oli siis nopea, varsinkin loppu osaltaan ja olen hyvin tyytyväinen synnytykseeni.
Mun toiveet pääpiirteittäin…
Ajatuksissa toivoin, että alkaisi supistuksilla, jotta voisin olla alkuvaihetta kotona.
Toivoin mahdollisimman aktiivista ja luonnonmukaista synnytystä. Liikettä ja asentoa omaa kehoa kuunnellen ja ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja.
Toivoin pääseväni sairaalalla kodinomaisempaan synnytyssaliin, synnytystupaan.
Ammetta toivoin sekä avautumisvaiheeseen, että mahdollisesti synnytykseen.
Kaikki tämä olisikin ollut mahdollista periaatteessa, mutta miten synnytys sitten lopulta kulki….
Synnytystarina – Koti
Tiistaina 10.3. mua ihan aamusta alkaen supisteli koko päivän, parin tunnin päivähuilin ja sen jälkeistä lepotaukoa lukuun ottamatta. Supisteli suht säännöllisesti, mutta harvakseltaan, arvioisin 20 min välein, eikä ne olleet vielä niin voimakkaita, että olisin pitänyt niitä synnytys supistuksia, ne oli helppo ottaa vastaan. Illalla tuli vähän tuntuvampia kuin, jotka edelleen oli helppo hengitellä. Jammailin kotona välillä ja kävin välillä kyykyssä, välillä inversiossa ja välillä nojasin yläselkää seinään pitäen vatsaa kannateltuna. Nämä doulani vinkkaamaan. Joskus 11 maissa illalla kävin nukkumaan… ja päivän aikana oltiin touhuiltu ihan päivän juttuja ja illalla perhe koolla ihan perusmeiningeillä, heh…
Heräsin n. 00.30, kun supisteli. Yhden supistuksen otin makuulla vastaan, mutta sitten oli pakko nousta, näähän tuntuu! Parin supistuksen jälkeen otinkin supistuslaskurin käyttöön ja supistuksia tuli 4-6 min välein. Pysyin pystyasennossa, pistin korvanapit korviin ja musat soimaan. Halusin vielä hetken yksinäni katsoa jatkuuko nää supistukset tosiaan näin, ennenkuin herätän ketään ja jatkuihan ne.
Jo puolen tunnin jälkeen päätin käydä herättelemässä Rikua ja kertomassa, että kuule, synnytys on tainnut käynnistyä, nyt supistelee sen verran. Tämän jälkeen soittelin doulan, Maija Korkeamäen kanssa ja sovittiin, että vielä hetken katselen tilanteen etenemistä ja hän vinkkasi edelleen menemään välillä kyykkyyn supistaessa jos haluan provosoida supistuksia. Niinpä mä jammailin, välillä kyykkäilin ja tein myös supistuksia selvästi provosoivaa nännistimulointia.
Klo 2.15. soitin uudelleen doulallemme, Maijalle ja sovittiin, että hän lähtee tulemaan meille. Riku soitteli äidilleen, että tulee piakkoin hänet hakemaan meille (koska esikoinen kotona nukkumassa). Otin myös käyttöön tensin tässä kohtaa ja tensin lisäksi Riku painoi peukaloiden akupisteitä supistusten aikana. Välillä jammailin ja välillä pyörittelin lantiota jumppapallon päällä.
Maija oli meillä n. puolessa tunnissa ja Riku lähti hakemaan äitiään meille. Mä olin sulkeutunut makuuhuoneeseen ja siellä oli tunnelmavalaistukset ja jamimusiikki soi mun synnytysenergia listalta.
Kun Riku palasi kotiin niin mua olikin kahden ihmisen käsiparit hoitamassa. Maija kehotteli mua välillä kokeilemaan supistusten aikana eri juttuja, jotka sekä provosoitsivat supistuksia että auttoivat vauvaa alaspäin, näitä oli juurikin nuo aiemminkin mainitsemani kyykky ja yläselän seinään nojaaminen käsillä vatsaa tukien.
Maija myös välillä hoisi mua, hän kun on koko raskausaikana toiminut myös mun äitiysfyssärin ja tuntee mun kehon kireydet. Käytiin myös kehon akupisteitä läpi synnytystä ajatellen. Supistusten voimistuessa kun Riku painoi mun akupisteitä niin Maija painoi pakaroiden sivuista. Supistusten voimistuessa mä nojasin pääasiassa sänkyyn, joka on siis meillä melko korkea.
Hengitys sujui hyvin, mutta välillä vähän muistutusta kaipasin ja samoin kaipasin muistutusta rentouttamisesta kun aloin vetää lantiota eteenpäin.
Jossain kohtaa aamuyöstä, mulla ei siis kunnon ajantajua tuosta kotona vietetystä ajasta ole ja Maijan meille tultua en enää supistuslaskuriakaan käyttänyt vaan keskityin synnytykseen. Niin, jossain kohtaa siirryin kontilleni lattialle ja nojailin jumppapalloon, halusin jamimusiikin pois ja synnytysrauhalistani soimaan, jossa oli panhuilumusiikkia. Tuli jopa melkein torkahdeltua palloon nojaten ja mietein jo, että josko pian siirryttäisi sairaalalle, ehkä ammeki alkaisi houkuttamaan…
Sitten pam, supistukset koveni ja ajattelin, että josko kaksi supistusta vielä ennen lähtöä.
Klo 05.30 Uusi pam, kirjaimellisesti tunsin supistuksen aikana kunnon pamauksen ja vedet menikin siinä sitten ihan kunnolla ja todettiinkin kaikki, että nyt olis sitten aika lähteä sairaalalle. Housujen vaihto, kamat autoon ja menoksi.
Synnytystarina – Sairaala
Klo 6.00 Mä ja Riku kaksin lähdettiin ajelemaan kohti sairaalaa ja Maija tuli omalla autollaan perässä. Mielessäni esitin toiveen, että kunhan ei montaa supistusta tulisi automatkalla ja onneksi vain yksi supistus ehti tulla ja oli ihan pirun vaikea ottaa se siinä autossa istuen vastaan, sentään tens vähän helpotti. Sairaalan pihassa vasta toinen ja nousin autosta sateeseen sen ottamaan vastaan nojaten auton oveen, mua ei sade haitannut, mutta paikalle tullut doulamme kysäisi, mentäiskö sisälle, heh.
Riku lähti viemään autoa parkkiin ajettuaan mut ihan ovelle ensin. Maijan kanssa suunnattiin sisälle ja mulle iski hetkellinen oksetusolo, joka onneksi meni ohi. Jokusia supistuksia siinä matkalla synnärille tuli.
Kätilö kun otti meidät vastaan niin hän huomasi heti, että synnytys on tosissaan käynnissä ja kysyi heti onko jotain toiveita ja sanoin, synnytystupa ja amme. Hän ohjasikin meidät suoraan synnytystupaan, ihanaa että se oli vapaa, sillä synnytyksen jälkeen kuulin kaikkien salien olevan käytössä. Kätilön kanssa muutenkin oltiin alusta asti samalla aaltopituudella ja hän oli aivan ihana, suuri kiitos kuuluu hänelle ja muillekin minua/meitä hoitaneille!
Klo 6.30 oltiin siis synnytyssalissa, synnytystuvassa. Synnytystoivelista ei sen enempiä ehditty siinä puhumaan, annettiin kyllä lappu, mutta jo mainitutkin toiveet kertoivat paljon. Laitettiin heti sydänkäyräanturit, jotka lähtivät piirtämään sykettä. Riku laittoi musiikkia soimaan ja tuvassa oli hämärä valaistus, piti enemmänkin tunnelmaa laittaa, mutta ei keretty siinä.
Yhden supistuksen otin tuvassa vastaan sairaalasänkyyn nojaten, kun se oli lähin mihin sain nojattua siinä kohtaa. Kuitenkin tuntui tosi vaikealta olla siinä. Kätilökin sanoi, että mene vain just sellaiseen asentoon missä on hyvä olla. Halusin kontilleen ja mulle tuotiin lattialle jumppamatto ja jumppapallo. Kätilö mietti, että ehtiikö hän amme mulle täyttyä, mutta sovittiin, että aletaan täyttämään ja menen siihen jos ehdin.
Klo 6.45 käyrät ei piirtyneet siinä kontillaan ja puhuttiin mahdollisuudesta sisäiseen sydänäänten seurantaan, jossa laitetaan pinni vauvan päähän. Tätä en lähtökohtaisesti olisi halunnut, mutta hyväksyin tottakai sen laittamisen jos ei käyriä saataisi nyt muuten piirtymään, ammeeseen menokin kun vaatisi että ollaan saatu käyriä piirtymään ja tärkeä asia muutenkin tietää, että vauvalla on kaikki hyvin. Katsotiin siinä kontillaan myös kohdunkaulan tilanne ja otettiin streptokokkinäyte. Kohdunkaula oli 5 cm auki ja tuumattiin, että kyllä mä sitten varmaan ehdinkin sinne ammeeseen.
Klo 7.05 Maija ehdotti pystyisinkö kokeilemaan kylkimakuuta jos siinä vielä saataisi ne käyrät ulkoisesti. Lähdin avustettuna nousemaan edessä olevalleni matalalle parisängylle, jollainen tuvassa on sairaalasängyn lisäksi. En päässyt kunnnolla kylkimakuulle asti kun supistus alkoi tehdä tuloaan ja totesin etten pysty. Laskeuduin takaisin lattialle. Lainauksena sairaalan kirjauksista ”alkaa voimakas supistus ja synnyttäjä ei voi olla makuulla vaan valuu lattialle polvilleen nojaten vuoteeseen.”
Klo 7.10 kätilö lähti ehkäpä hakemaan sitä sisäistä seurantaa varten tarpeita, hän oli kuulemma salin ovella kun sanoin, että vauva syntyy nyt, Maija toisti tämän kätilölle. Kätilö vetäisi hanskat käteensä ja tuli luokseni.
Mulla meni käsi alapäähän pitelemään kun kroppa vaan työnsi ja tunsin vauvan tulevan. Kysyin saanko mä ponnistaa kun mielessäni oli se, että juuri oli sanottu että olen 5 cm auki. Kätilö sanoi, että teet just niinkuin kroppa sanoo ja mikä tuntuu oikealta. Enhän mä varsinaisesti itse edes ponnistanut vaan koko kroppa vaan automaattisesti työnsi vauvaa ulos. Se oli todella kokonaisvaltainen tunne kehossa ja hyvi erilaista mitä esikoisen pitkä ponnisteluvaihe.
Kätilö kysyi, otanko itse vauvaa vastaan kun mun käsi tosiaan oli jo ottamassa vauvaa vastaan. Sanoin ottavani ja kätilö sai keskityttyä välilihan tukemiseen. Maija kuiskasi korvaani rohkaisua ja Riku oli myös ihan lähelläni tsemppaamassa, mun synnytystiimini! He olivat koko yön mua hienosti tukeneet ja tsempanneet!
Vauvan pää syntyi mun kättäni vasten ja kuulin kun muut sanoivat katselevansa vauvan kasvoja. Pian tulikin sitten vauvan loppu kroppa ja mä nostin vauvamme syliini ja aloin heti leperrellä. Oltiin kummatkin tytsyn kanssa hieman hämmennyksissä, että mitä juuri tapahtui. Ponnistusvaihe kesti 4 minuuttia (esikoisesta melkein tunti).
”Syntyy hienosti äidin ponnistamana ja avustamana tyttövauva. Alkuun pelästynyt, mutta alkaa kuivattaessa huutelemaan ja äiti nostaa syliin.”
Klo 7.14 syntyi pieni tytön tylleröinen
Synnytystarina – Syntymän jälkeen
Vauva oli vähän hämmentyneen oloinen nopeasta syntymästään, silmät auki pällisteli hetken ennenkuin tuli ihanat ensihuudot. Taidettiin olla kummatkin hieman hämmentyneitä, siitä mitä juuri oli tapahtunut.
Jumppamatto oli vähän liukas alusta ja mut autettiin vauvan kanssa siihen parisängylle makaamaan. En halunnut rutiinisti okstosiinia vauhdittamaan istukan syntymistä, niin sitä ei tässä kohtaa laitettu vaan odotettiin josko istukka syntyisi itsestään. Siinä me oltiin sängyllä ja Rikukin siihen pääsi meidän viereen.
Halusin antaa vauvalle aikaa itse hakeutua rinnalle ja tytsy olikin tois reipas ja pienen matkan ryömi, että pääsi rinnalle, nokki ja hamuili, nuuskutteli ja lopulta tuli itse rinnalle ja alkoi imeä muutamat ensitipat. Tätä oli ihana seurata ja niin ihana hetki.
Napanuora sai sykkiä loppuun ja muutenkaan millään toimenpiteillä ei pidetty kiirettä. Riku sai leikata napanuoran.
Kätilö oli yövuorolainen, mutta hänestä ei näkynyt mitään kiirettä vaikka työvuoro oli jo ohi, hän hoisi meidän tilannetta siinä hienosti vielä jonkun aikaa. Istukka ei irronnut ja okstisoiini lopulta annettiin ja se oli ihan ok siinä kohtaa kun ei kerran istukka itsestään lähtenyt. Lopulta istukka jouduttiin mun ponnistellessa painaen auttamaan pois, samoin oli esikoisen kohdalla. Niin ja muuten se streptokokkinäytteen tulos ei tietty ehtinyt ennen vauvan syntymää.
Mulla iski siinä sängyllä jossain kohtaa aivan kauheat tärinät ennen tuota istukan syntymää, vähän myös sellainen horkkainen olo ja oli todella epämiellyttävä olo, oikeasti ikävin hetki koko synnytyksessä, mutta tämä helpotti kun istukka saatiin syntymään. Yksi pieni tikki tarvittiin välilihan pintarepeämään, se nyt ei ollut paha homma.
Klo 10 vointi on hyvä ja vauva rinnalla maitoa hörppimässä. Holittomat kuoharit ja kahvit/teet saatiin nauttia tuvassa ja olla muutenkin rauhaisasti. Kätilön kanssa vielä juteltiin, siitä miten kaikki toiveet eivät toteutuneet, hän halusi kysellä multa tästä ja muutenkin fiiliksistä. Mulla oli oikein hyvät fiilikset. Ammehan oli saatu juuri valmiiksi silloin kun vauva alkoi syntymään ja en todellakaan olisi päässyt ja halunnut siinä kohtaa liikkua mihinkään enkä kaivannut siinä kohtaa enää sitä ammetta.
Klo 10.21 käyn suihkussa ja Riku pesee tytsyä ja pitää paitansa sisällä. Muuten ei olisi pesty, mutta tytsy oli päättänyt ensikakkkansa kakata siinä kolmeen otteeseen mun sylissä, oltiin siis oikein hehkeinä äiti ja tytär.
Amme olisi varmasti ollut hyvä kokemus jos aikaa olisi ollut enemmän, ehkä sitten ensi kerralla, jos sellainen tulee ?
Synnytystarina – Siirtyminen osastolle
Vähän ennen klo 11:sta mä siirryin osastolle, doulamme lähti kotiin ja Riku saatteli mut osastolle. Täyttä oli, joten lähes koko osastolla oloajan mulla oli huonekaveri. En toivonut nopeampaa kotiutumista ja viihdyin hyvin tuon 2 vrk rauhaisissa tunnelmissa sairaalalla ja saatiin sitten kaikki verikokeetkin otettua, eikä erikseen niitä tarvinnut lähteä otattamaan. Vauvan ollessa kahden päivän ikäinen kotiuduttiin ja kaikki oli koko sairaalassaoloajan meillä oikein hyvin ja imetyskin heti luonasi. Maito alkoi nousta jo sairaalassa, jos ette tiedä niin maito nousee yleensä siinä 2-3vrk iässä, sitä ennenkin maitoa tulee. Vauvan paino lasku oli pientä ja jo toisena päivänä tytsy oli lähes syntymäpainossaan. Imetys luonasi heti siis hyvin ja koko sairaalassaolo pesittiin ihokontaktissa ja ihokontaktissa oloa jatkui kotonakin paljon.
Tämä oli meidän synnytysmatka, mun synnytystarina!
Mun instassa vielä tämä synnytys tarina ig tv:n puolella höpötettynä, mutta vähän tiiviimmin. Puheessa eri tavalla tunne mukana, joten käy ihmeessä kuuntelemassa.
Ja alla kuva, jollaista synnytystuvassa olisi voinut olla. Kuva on Kätilö/Doula Elisa Lahtisen ottama kuva, kun hän oli doulana asiakkaalleen. Siellä olisi siis saanut heijastettua tuohon seinälle kuvaa ja tuollainen vedenäärellä oleva kuva olisi kenties ollut munkin valinta.
https://www.instagram.com/p/B9w5vV-BrSU/?utm_source=ig_web_copy_link
Mehän ei tunnelmaa ehditty luomaan kuin musiikilla, mutta siinä olikin niin loppusuora kun sairaalalle mentiin ettei sellaisia siinä kaivannutkaan. Sairaalakassissa olleet Led kynttilät pääsivät kuitenkin osastolla käyttöön ja sängyn vieressäni iltaisin ikkunalaudalla loivat tunnelmaa ja antoivat pienen lempeän valon illalla/yöllä. Yksi yökkö ihan kehuikin mun tunnelmaa osastolla.
Doulan mukaan ottamisesta synnytysmatkallemme ollaan oltu miehen kanssa kummatkin ihan supertyytyväisiä ja olen niin kiitollinen Maijalle siitä miten hän kulki tuonmatkan miedän kanssa, miten hän jo enenn synnytystä on kulkenut mun kanssa raskausaikaa ja meidän taivalhan tulee jatkumaankin! Kiitos Maija!!!
Maijan instagram
Maija Korkeamäki
”Henkinen hyvinvointi, kokonaisvaltaisuus ja lempeys.
Sielunpolulla äitiyden ja yrittäjyyden lomassa.
Kehomielen Taika™”
Maijahan myös otti näitä kuvia mun kännykällä paljon ja näihin kuviin sisältyy niin paljon enemmän, mitä ikinäkään pystyn sanoittamaan, mutta ei mun tarvitsekaan sanoittaa, mä tunnen ja se riittää!
Todella kiitollinen mun synnytys tiimille, mun rakkaalle miehelle, ihanalle doulalle, synnytyksen houtaneelle kätilölle ja muullekin Satasairaalan henkilökunnalle, jotka mua/meitä hoisi. Olen myös super kiitollinen itselleni ja keholleni ❤️
Lue myös
Sairaalakassi synnytykseen ja osastolle
Seuraa instassa