Hae
Outi Karita

Ruokapäiväkirja raskausajalta, 20. RV

Ruokapäiväkirjaa on kovasti toivottu ja jos oisin tehnyt viitisen viikkoa sitten, niin olisi näyttänyt hyvin eriltä. Vieläkin mulla on raskauspahoinvointia eikä aina ruoka maistu, mutta söin todella huonosti ihan 16-17 raskausviikkoon asti ja ruokavalio oli todella suppea. Söin sitä mitä yksinkertaisesti sain alas ja energiansaanti oli aivan liian vähäistä. Mitään lämmintä ei tehnyt mieli enkä paljoakaan lämmintäruokaa syönytkään, ruokavalio oli enemmänkin pieniä raikkaita välipaloja ja mehua….

Viime viikko olikin aika herkutteluviikko, poikkeuksellisen paljon herkkuja tulikin syötyä, kun oli monet juhlakahvitukset samassa viikossa. Viikossa näkyymyös ne pahoinvoinnit ja jotkut ateriat jääneetkin kesken, jos lukee kuvien lisäksi tekstit….

MAANANTAI

Aamupalaksi sunnuntaisen riisipuuron jämät kanelilla ja vähän sokerillakin sekä appelsiinituoremehua.

Lounaaksi salaattia

Ja pieni oma isoteehetki kolmella kaurakeksillä puolen tunnin vaunulenkin perään.

Päivälliseksi tacoja, välissä jauhelihaa, salsaa, juustoa, crema fraichea ja korianteria.

Iltapalaksi ruisleipää raejuustolla ja kurkulla.

TIISTAI

Pahoinvoiva aamu ilman oksuja, mutta melkein…

Aamupalana tyrni-inkivääri-vihersmoothie luonnonjuguun tehtynä ja mukana myös banaania ja rypsiöljyä.

Lounaaksi salaattia

Pieni välipalakeitto, sienikeittoa ja ruisleipää

Oma synttäridinner Amarillossa, must have mozzarella tikkuja ja hamppariateria, josta en saanut kaikkea syötyä…

Jälkkäriksi ja illan päätteeksi chai latte

KESKIVIIKKO

Aamupalana tyrni-inkivääri-vihersmoothie luonnonjuguun tehtynä ja mukana myös banaania ja rypsiöljyä.

Lounaaksi kana-paprika-sipulipaistosta ja riisiä

Päivälliseksi sienikeittoa ja ruisleipää juustolla.

Iltapalaksi luonnonjugua ja mysliä.

TORSTAI

Kunnon aamupahoinvoinnit, jonka jälkeen ihme kyllä maistui aamupala hyvin.

Aamupalaksi ruisleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla sekä tuoremehua.

Lounaaksi Leo´s leikkimaassa kanawrap, joka on muuten ihanan raikas, ranut ja majoneesi mukaan. Tosin ruuasta jäi osa syömättä, kun yht´äkkiä alkoi vaan tökkimään…

Päivälliseksi perunamuusia, jauhelihakastiketta ja tomaattia. tästäkin tais osa jäädä syömättä…

Iltapalaksi rahkaa ja ananasmurskaa, loraus rypsiöljyä sekaan.

PERJANTAI

Tääkin päivä alkoi kunnon aamupahoinvoinnilla….

Ruisleipä kinkulla, juustolla ja kurkulla sekä luonnonjugua myslillä. Vähän jäi leivästä syömättä, kun alkoi tökkimään pahoinvointien jälkeen…

Lounaaksi kana-paprika-sipulipaistosta ja riisiä, sain syötyä about puolet annoksesta….

Päivälliseksi muusia ja jauhelihakastiketta sekä tomaattia, annos minkä söin jäi kyllä pieneksi…

Lukan nimpparikahvit ja karjalanpiirakka munavoilla sekä jättidomnitsikakku maittoivat kyllä!

Iltapalaksi vielä santsiannos karjalanpiirakkaa ja kakkua.

LAUANTAI

Aamupalaksikauramaitoon tehtyä kaurapuuroa mustikoilla

Välipala (/lounas)smoothie salitreenin jälkeen, mustikka-banaani-rahkasmoothie.

Päivälliseksi spaghettia jajauhelihakastiketta

Iltapalaksi luonnonjugua ja granolaa sekä lämpimiä tonnikalaleipiä.

Oltiin muuten kummipojan synttäreillä, joissa tuli herkuteltua sienikeittoa ja kakkua.

SUNNUNTAI

Aamupalaksi ruisleipää kinkulla, juustolla ja tomaatilla sekä tuoremehua.

Välipala (/lounas)smoothie, mansikkaa, karpaloa, banaania, rahkaa…

Päivälliseksi lihapataa riisillä.

Anopin syntymäpäiväkahveilla….

Iltapalana luonnonjugua ja granolaa sekä appelsiini.

Sellainen viikko se oli. Joku teekupponen tai kotona tehty lattemukillinen on varmasti jäänyt postauksesta uupumaan, mutta nämä ruokapäiväkirjat onkin sellaisia suuntaa antavia. Kyllä on tosiaan iso ero siihen, miten sain syötyä muutamia viikkoaja taaksepäin. Nyt on energiat jo kohdillaan kropassa ja pääsinpä tämän ruokapäiväkirjaviikon aikana pitkästä aikaa starttaamaan myös salitreenit, josta olin aivan intona!

Lue myös

18. – 20. raskausviikko ja vaihtelevat olot…

My day – My birthday

IG

@outikarita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *