Hae
Outi Karita

My Day – Lauantai Krakovassa

Päiväpostauksessa vuorossa siis lauantai Krakovassa, ehkä haluatte sieltä muutenkin reissukuulumisia ja niitä voin rustailla myöhemmin. Nyt lauantaista kuitenkin hieman tarkempi my day -postaus.

lauantai krakovassa

Lauantai Krakovassa

Olin perjantaina pitänyt hieman äidin vapaailtaa, en mitään hurjaa, enkä myöhään edes ollut. Puoliltaöin nukkumassa ja siinä illalla mun puhelin oli zipannut pimeäksi. Aamulla siinä kun heräiltiin seiskan maissa, niin yritin saada puhelimeeni eloa, mutta se ei reagoinut mihinkään, ei laturiin eikä pakotettuun uudeleen käynnistykseenkään. Näyttö pysyi täysin pimeänä. Siinä sitten aamulla aikaa kului puhelimen säätöihin, nimittäin onneksi Rikulla oli vanha puhelimensa kuvaamista varten mukana, uudempi kun on enemmänkin hyvä työpuhelin surkealla kameralla. Sain siis siinä kyllä puhelimen käyttöön ja heti oli tutkailtava, että mitkä kuvat on ehtineet synkronoitua googletilille ennen puhelimen simahtamista ja onneksi lähes kaikki reissukuvat olivat siellä tallessa, muutavia otoksia oli jäänyt synkronoitumatta ja tämä vähän aiheutti mielipahaa siinä aamulla, vaikkei kyse ollut kuin muutamista kuvista. Tästä siis päästiin kyllä yli ja eteenpäin, päivä alkuun!

lauantai Krakovassa

Kasin jälkeen hipsittiin hotellin aamiaiselle ja mietittiin vähän päivän plääniä. Lähdettiin kävelemään Krakovan vanhan kaupungin keskustaan, jonka kupeessa olikin hotellimme Amber Boutique. Otettiin vähän perhekuviakin. Vanhasta kaupungista matkamme jatkui osalla matkaporukkaamme kohti Juutalaiskortteleita. Erikseen emme käyneet mitään nähtävyyksiä katselemassa, kunhan kierreltiin. Tuolla alueella huomasi kyllä erilaisen tunnelman ja olihan siellä myös eri näköistä kun vanhan kaupungin keskustassa. Torilla teimme muutamia ostoksia ja ihailimme lp-levykojua.  Kävimme istahtamassa terassilla, jossa Luka söi lounaansa. Yriettiin siinä ostaa Krakovan makkaratkin (hodarit) kaikille 6 aikuiselle, jotka tuolla kierroksella oltiin, mutta myyjä eioikein ymmärtänyt meitä ja teki listasta kutosnumeron hodarin ja siis yhden ainokaisen, ei sitten jääty enää odottelemaan kun siinä kului aikalailla aikaa… Vähän kielimuuria siis välillä. Takaisinpäin lähtiessämme kurkittiin muutamaa ravintolaa, kunnes löytyi oikein kiva lounaspaikka, joka osoittautui myös tosi maukkaaksi.

 

lauantai Krakovassa

lauantai Krakovassa

lauantai Krakovassa

Jalat olivatkin pitkästä alkupäivän kävelystä rasittuneet, kun päästiin hotlalle. Luka oli matkan varrella nukahtanut ja nukkui vielä hotellille päästyämmekin. Sain hetkeksi minäkin oikaista ja nostaa jalat kohti kattoa ja sittenhän Luka heräsi reilun 3 tunnin päiväuniltaan. Sain kuitenkin sen toivomani vartin, kun Riku oli pojan kanssa. Sitten vapautinkin Rikun lähtemään pelaamaan korttia ”poikien” kanssa hotellin pihalle. Me poistun kanssa touhuttiin hotlahuoneella ja Luka sai siinä myös päivällistä. Tunnin kuluttua vein poitsua Rikulle, josko saisin laittautua hieman iltamenoja varten rauhassa. Pikalaittautuminen ja miehetkin tuli laittautumaan hetken päästä. Luka vietiin kyläilylle viereiseen huoneeseen mamman ja pappan kanssa olemaan. Mä ja Riku otettiin reilu tunti kahdenkeskistä aikaa ja lähdettiin drinksuille Hard Rock Cafe:n terassille. Kierrettiin myös hieman toria ja ostettiin pojalle matkamuisto Krakovasta. Luka olikin hyvin onnellinen kun saavuttiin hotellille ja hän sai Krako lohikäärmeen, se kulkikin loppureissun tiukasti mukana!

lauantai Krakovassa

Sitten lähdettiinkin koko 14 hengen reissuporukalla (instasta löytyy kuvaa meen reissupoppoosta) syömään Meksikolaiseen. Siinä saatiin myös hieman kuvailtua ja tarkoitus oli kuvata Lukaakin vähän, mutta kuvaappa nyt tuollaista vipeltäjää, heh. Illalliseenhan tälläisella suurporukalla kuluu aikaa, mutta hyvin siinä aika kului meidän pojallakin. Hän touhotti Krakonsa kanssa ja serkkujen parissa. Iltapalakin maittoi siinä ravintolan tiimellyksessä. Koko porukalla lähdettiin vielä viimesien illan kunniaksi vähän keskustaan ja terassille. Luka nukutettiin rattaisiin ja hotellilla vain siirrettiin omaan sänkyynsä. Meillä oli tosi ihana viimeinen ilta Krakovassa ja hotlallakin oltiin jo 11 maissa, ettei sen myöhempään istuskeltu.

Sellainen lauantai Krakovassa.
Mitäs muuta haluaist reissustamme kuulla?
Voisin tehdä sellaisen pienen koosteen ja kenties pojalle pakatuista tarpeista jonkun postauksen…
Reissussa enemmän tuli keskityttyä seuraan ja lomailuun, toki valokuvaamista rakastavana kuviakin on räpsitty,
muttei ihan siinä määrin mitä olisi räpsitty kahdenkeskisellä reissulla.
Onneksi kuvaajia silti olipaljon,niin kuvia on monista tilanteista ja paikoista sitä kautta.

Lue myös muut my day -postaussarjan postaukset!

My day postaussarja – Maanantai

My Day -postaussarja – Tiistai

My Day – Keskiviikko

My Day – Torstai

My Day – Perjantai

Yksi kommentti

  1. villananna kirjoitti:

    Mulla on ikävä Krakovaa, rakasta Kazimierzia. Siellä tekin näköjään piipahditte, levykuva on Plac Nowylta, vai mitä? Kai söitte zapiekankit myös?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.