Hae
Outi Karita

Kehopositiivisuus vanhemmuudessa

Kehopositiivisuus

”Jokainen ihminen on samanarvoinen riippumatta siitä, minkälainen keho hänellä on.”
-Elina Kauppila-

Mulla ei ole ollut selkeää kokonaiskuvaa kehopositiivisuudesta. Mulla on ollut ajatus ja hyvin oikeansuuntainen siitä, mistä siinä on kokonaisuudessaan kyse. Tällä viikollahan asia on puhuttanut somessa jonkinverran ja itsekin perehtynyt asiaan lisää. Tänään sitten vielä kun lueskelin Elina Kauppilan Tietoisen vanhemmuuden ABC -kirjaa ja siinä tuli kohta kehopositiivisuudesta, niin päätin antaa tälle aiheelle siivet täällä omassakin blogissani. Ajatuksia lapsen vanhempana kehopositiivisuudesta. Kehopositiivisuus sinäänsä on iso aihe, mutta otan siitä nyt tällaisen palasen tällä kertaa…

Kauppilan alkusanat tuon kehopositiivisuus otsakkeen alla on; ”Kehopositiivisuus tarkoittaa myönteistä suhtautumista kehoon, oli se minkä muotoinen, painoinen, ikäinen tai näköinen tahansa.” Tekstissä tuodaan myös esiin sitä suhdetta omaan kehoon, josta mun mielestä myönteisyys myös toisia kohtaan lähtee. Pitää ensin olla tarpeeksi sinut itsensä kanssa, jotta voi olla myös hyvä toisille. Negatiiviset puheet ja ikävä käyttäytyminen toisia kohtaan, kun kumpuaa ihmisten omasta pahasta olosta. Ei tarvitse olla täysin sinut itsensä kanssa, mutta riittävän. Kehoonsakin voi olla tyytyväinen, vaikka siihen hakisi tai haluaisi jotain muutosta. Näin mä ajattelen!

Kauppila myös kirjoittaa: ”Kehopositiivisuus on myös suhteessa siihen kuvastoon, jolla yhteiskunta määrittelee meille oikeanlaista kaunista kehoa. Lapselle on hyvä tehdä selväksi se, että ihannekeho on illuusio eikä oikeasti tavoiteltava asia. Jokainen keho on ainutlaatuinen, kaunis ja arvokas.” Itsekin näen, että tavoiteltavaa ihennakehoa tavoiteltavampaa olisi mielumminkin viihtyä omassa kehossaan sekä hyväksyä erilaisuus! Jos omassakehossaan ei viihdy asia vaatii aina ajatustyötä ja joskus niitä konkreettisia tekojakin kehon eteen, jotta siinä olisi riittävän hyvä olla. Jos ajattelee asiaa lapsen näkökulmasta, niin eihän lapsen kuuluisi sellaisia asioita joutua miettimäänkään, mutta jotkut joutuvat jo lapsena näiden asioiden eteen esimerkiksi ihon värin, fyysisten vammojen tai muun erilaisuuden takia. Meidän aikuisten rooli on merkittävä. Toivottavasti myös tuo yhteiskunnan määritelmä lopulta murtuu, sen eteen on tärkeä tehdä töitä ja suunta on jo oikea!

Taas Kauppilan sanoin muutama lainaus: ” Vanhemman rooli esimerkkinä on kehopositiivisuuden kehittymisessä valtava. Jotta lapsi voi oppia, että jokainen keho (ja ihminen) on hyvä ja riittävä sellaisena kuin on, on vanhemman näytettävä mallia nimenomaan sellaisesta suhtautumisesta.” Tämä on mun mielestä hirmu tärkeä asia vanhemmuudessa! Se, miten puhuu omasta kehostaan lapsen kuullen ja se, miten puhuu muista ihmisistä. Kuten sanottu paljon lähtee siitä oman kehon hyväksymisestä, ei puhu rumasti ja arvostelevasti itsestään ja vaikka pyrkisi hieman esimerkiksi laihduttamaankin, niin siitäkään ei tarvitse lapselle puhua, että äiti on nyt laihiksella ja herkkulakossa. Sitten ollaankin pian sekä äiti että lapsi yhdessä herkkulakossa ja lapsikaan ei halua syödä leipää kun se on pahasta ja lihottaa, kun lapsi ottaa mallia ja omaksuu vanhempansa tavan toimia. Lapsi saa käsityksen, että äiti on lihava ja niin sitten on tuo naapurin Seijakin ja kokee kenties paineita omasta kehostaan. Miltä taas kuulostaa seuraavat esimerkit? Eräs lapsi päiväkodissa piti erityisesti vähän mahakkaammista työntekijöistä siinä mielessä, että heidän sylissä oli kiva olla ja heitä oli ihana halia, kun syli oli pehmeä kuten äidinkin. Eräs lapsi on ihastellut äitinsä pitkiä tissejä. Musta nää on olleet aivan ihania juttuja ja näistä asioista se lapsen kehopositiivisuus lähtee, ei viedä sitä heiltä pois ja kielletä näitä heidän ihailujaan!

Miten sitten reagoida jos lapsi ihmettelee ääneen vaikkapa jonkun kokoa, ihon väriä, irokeesia, hiusten väriä tai vaatteita. Sillä näitä tilanteita tulee lasten kanssa. Tässä kohtaa ei mun mielestä saa hyssytellä lasta vaan nimenomaan kertoa, että niinpä, kaikki me ollaan eri näköisiä ja kokoisia tai vaikkapa ihastella, että kyllä, onpa hänellä hieno punainen tukka jos vaikka hiukset on olleet ihmettelyn aiheena. Vai miten sä toimisit? Ehkä vaikkapa toisen kokoa ihmettelevältä lapselta voisi kysäistä, että minkäs kokoinen sä oot ja näytäs minkä kokoinen isä ja äiti ovat. Voihan olla, että myös ihmettelyn kohde reagoi asiaan positiivisen kautta. Toki lapselle on hyvä näistä tilanteista myös opettaa sitä, mitä sanoa toisille ja että jos jokin ihmetyttää jonkun ulkonäössä voi sitä äidiltäkin kysyä. Lapsen ihmettely kun on luonnollista ja juurikin erilaisuuteen tutustumista. Multa ainakin lapset on työssäni päiväkodissa kyselleet ja kommentoineet jos jonkinmoista asiaa mun kehoon liittyen ja kaikista ihmeellisintähän lapsille oli mun raskaus.

Kauppilan tekstistä vielä poimittuna tähän loppuun hänen ohjeet vanhemmalle: ”Älä siis ole kriittinen, tuomitseva tai halveksuva omaa kehoasi kohtaan, vaan rakasta ja arvosta sitä. Älä myöskään arvostele toisten kehoja lapsen kuullen. Muista päinvastoin ihailla ja tehdä näkyväksi sitä, miten erilaisia eri ihmisten kehot ovat ja silti jokainen on oma upea itsensä. Ihmisen arvo ei ole kiinni hänen ulkomuodostaan. Välität samaa asennetta myös lapsillesi. Lapset oppivat näin kunnioittamaan omaa ja toisten kehoja.”

Herättikö tämä sinussa ajatuksia?

Toivon ennenkaikkea asiallista keskustelua ja erityisesti ajatukset kehopositiivisuuden opettamisesta/siirtämisestä lapselle kiinnostavat!

Oma isoin kipuiluni ja vaikea hyväksymisen kohde itsessäni on mun iho! Ja taannoin siitä postasinkin blogissani postauksen

Häpeä, josta luulin päässeeni…

Seuraa meitin menoa ja ajatuksia myös instassa

@outikarita

Kuvat minusta: Suvi Elo

 

4 kommenttia

  1. Tinde kirjoitti:

    Tää oli hyvä uusi kulma asiaan. ??

  2. Susan kirjoitti:

    Aivan ihana teksti! ❤️❤️❤️. Mäkin haluan opettaa lapselle positiivista kehonkuvaa. Itse olen hieman liian hoikka ja kärsin aikuisiän aknesta, mutta mitäpä siitä kun kaikki on kuitenkin hyvin ?. Yksi päivä Aura 2v näytti ”katto äiti, Auralla on iso masu”. Vastasin että se on täydellisen kokoinen. Niinhän se onkin ?. Auran lempisarjassa Koottavat Seikkailut on rouva Bubkis, jolla on isot tekotissit. Niitä me aina ihaillaan, että kyllä on komiat tissit ?. Ihanaa että saa olla iloinen näistä pienistä asioista!

    • outi kirjoitti:

      Kiitos ❤
      Jokaisella meillä on omat ”epätäydellisyytemme” ?
      Tosi hyvin Susan vastattu tuohon masujutttuun, ihana ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *