Hae
Outi Karita

Mun pikkujouluirrottelut

Pääsinpäs mäkin tänä vuonna pikkujouluilemaan. Meillä on täällä meidän asuinalueella pieni -17/-18-vuosina syntyneiden esikoisten mammaryhmä (oliko selkeesti sanottu?). Melkein koko tää meidän pieni porukka intoutui lähtemään perjantaina syömään Ravintola Kirjakauppaan ja siitä vielä tai ennen kaikkea Juha Tapion keikalle Porin Isomäen jäähallille. Mäkin innostuin tästä ideasta kun tästä kuulin, tykkään Juha Tapiosta ja pieni irrottelu näin pikkujoulukautena houkutteli myös! Ensimmäistä kertaa näin Juha Tapion livenä ja olihan se hyvä keikka! Tuli laulettua ääni käheäksi, kun lähes kaikki laulut tuli osattua ulkoa ja vieläpä Juha huudatti yleisöllä aika monta kertaa ”Mä tykkään susta niin että halkeen”

Ihan pikkutunneille asti ei mennyt, mutta kyllä kello jo kaksi yöllä oli kun painoin pääni tyynyyn kotisohvalla. Nukuin siis sohvalla, join siis pari sidukkaa… Aamulla jatkoin vielä unia hetken makkarin puolella kun Riku ja Luka sieltä kömpivät. Luka oli hyvin nukkunut ja vasta aamusalla herännyt syömään/juomaan kauramaitoa ja sen jälkeen jatkoi uniaan (tämän lisäksi oliaiemmin yöllä herännyt ja päässyt pinniksestä isin kainaloon). Olihan sitä vähän väsynyt olo itsellä kun en saanut kuitenkaan lauantaina nukkua ihan niin paljoa, mitä unta olisi riittänyt. Meillä oli poitsun kanssa meno värikylpyyn. Kuitenkin vaikka pienesti ehkä väsytti, niin kyllä tämä toi enemmän energiaa kun sitä vei!

Oli muuten hyvää fiilistä tuovaa jo se, kun laitoin tavalliset rintsikat päälle enkä mitään imetysliivejä ja vieläpä ihanan Desigualin mekon, jota olen käyttänyt viimeksi joskus ennen Lukaa, koska imetys…. Enpä olisi joskus ajatellut fiilisteleväni tällaisia asioita, heh.

Rikulla oli sitten lauantaina vuorossa pikkujoulut ja nyt ollaan kummatkin päästy pikkujouluilemaan, katsotaan koska olisi vuorossa joku yhteinen irrotteluilta. Kenties kuitenkin ensi vuoden puolella, ei sellaista tähän vuoteen enää edes kaipaa. Sellainen ollut kerran Lukan syntymän jälkeen, kun pidettiin yhteissynttärit
35+35=70vBileet, vanhemmat vapaalla!

Onkos siellä pikkujouluiltu näin aikuisten pikkujoulutunnelmissa?

Meillähän oli kotosalla myös perheen kesken pikkujoulut
Parisuhdejoulukalenteri ja pikkujoulun viettoa

Seuraa menoa ja ajatuksia myös instassa niin kuvien kuin stoorin kautta
@outikarita

Yksi kommentti

  1. taijku kirjoitti:

    kyllä pieni ”irtiotto” arjesta kummasti tekee toisinaan hyvää
    vaikka kuinka omaa arkeaan ”rakastaisi:)

    P.S näytät tosi säteilevältä ja kauniilta

    Ihanaa joulun alusaikaa teille <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.