Hae
Outi Karita

VKO 47 ruokapäiväkirja

Tässä nyt tuntuu tulevan melkein pelkkiä ruokapäiväkirjapostauksia, heh. Noh, ei nyt ihan, mutta tässä marraskuun aikana on ennätysvähän aikaa tullut vietettyä koneella. Nyt on kuitenkin jälleen ruokapäiväkirjan aika ja kyllähän nämä tykättyjä tuntuvat olevan. Kun tästä marraskuu saadaan pakettiin, niin täräytän postausta ilmoille siitä miten marraskuun ruokavaliomuutokset on vaikuttaneet!

Edelleen aamut startataan tutulla aamudrinksulla, joka muodostuu viherjauheesta sekä c-vitamiini poretabletista. Tämä ja teekupposet ei näy ruokapäiväkirjassa, kuten en myöskään muista herkkukahvien määrää, jotka on tulleet takaisin lähes päivittäin juoduksi. Kyllä yksi latte tai cappuchino päivässä maistuu ja kotona tehtynä ne on vähän pienempiä kuin kahviloissa. Viikonloppuina on alettu pitää jompanakumpana päivänä herkkupuuroaamua, mikä yleensä tarkoittaa maitoon tehtyä puuroa, mitä milloinkin.

MA

Aamupalana mansikka-banaanismoothie, jossa myös vaniljaheraa, kauramaitoa, öljyä ja macaa
Lounaana superriisiä, tonnikalaa ja tomaattia, mutta ei parsakaalia, sillä lautaskuva on tiistain kuva 😛
Päivällisenä kinkkukiusausta kaurakermaan tehtynä ja kurkkua
Iltapalalla riisikakkuja kanamunalla ja tomaatilla

TI

Aamupalana banaani-mustikkasmoothie…
Lounaana superriisiä, tonnikalaa, parsakaalia ja tomaattia
Päivällisenä kaurakermaan tehtyä kinkkukiusausta ja kurkku-ananassalaattia
Iltapalana riisikakkuja kananmunalla, kalkkunaleikkeleellä ja kurkulla

KE

Aamupalana banaani-mustikkasmoothie…
Lounaana kaurakermaan tehtyä kinkkukiusausta ja salaattia pinaatilla, kurkulla ja ananaksella
Päivällisenä hässäkkävuoka, jossa tällä erää mm. bataattia, kesäkurpitsaa, kana, halloumia, punasipulia ja tomaattimurskaa
Iltapalana banskulettuja mustikoilla

TO

Aamupalana banskulettuja mustikoilla
Lounaana riisiä, tonnikalaa, pinaattia ja tomaattia
Päivällisenä hässäkkävuokaa kts. keskiviikko
Kahvilassa kaakaota ja pullaa
Iltapalana söin jotain pientä (?)

 

PE

Aamupalana frozen smoothie bowljäisestä banaanista ja mustikoista ym. smoothietäytteistäni
Lounaana hässäkkävuokaa
Myöhäisenä päivällisenä pizzaa Momentossa
Jotain pientä iltapalaa ja karpalolonkero

LA

Aamupalana kaurapuuroa macalla ja mustikoilla
Välipala 1 riisikakkuja kinkulla, juustolla ja kananmunalla sekä pätkispiirakkaa ja caramel cappuchino
Välipala 2 Jungle juice bar:n Vanilla cowboy smoothie tuunattuna mun allergioihin sopivaksi ja heralisällä
Päivällisenä auralohta ja uunijuureksia/-kasviksia
Illalla vähän sipsejä ja karpalolonkero

SU

Aamupalana mannapuuroa ja marjoja
Päivällä lauantailta jääneitä sipsejä ja miehen irttareita
Päivällisenä auralohta, kermaperunoita ja höyrytettyjä porkkanoita rakuunalla
Iltapalana riisikakkuja kinkulla ja juustolla sekä mandariini

Viime viikollakin vielä vähän vaivasi koko marraskuun kestänyt flunssailu, mutta poitsun kanssa paljon puistoiltiin. Aivan ihania ilmoja viime aikoina kyllä ollut! Jalan kipuilut edelleen vaivaavat ja vaikuttavat liikuntoihin, mutta nyt taas pikkuhiljaa, ehkä ensi kuun koosteisiin tulossa mukaan taas treenejäkin, kun on enempi kerrottavaa!

Jos et ole ihan kartalla, mistä marraskuun ruokavaliomuutoksista juttelin postauksen alussa niin lukaiseppa marraskuun ekasta ruokapäiväkirjastani lisää 😉

Ruokapäiväkirja ja ruokavalioremppa

Pistäppä myös instassa seurantaan, jos et vielä seuraa

@outikarita

3 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Musta nää ruokapostaukset on ihan parhaita ja inspiroivia. Ja niin ihanan aitoja karpololonkeroineen yms. Hyvän mallin näytät muille. Mun silmään näyttää kauheen vähältä sun ruokamäärät päivän aikana. Mut toisaalta et harrasta ollenkaan liikuntaa just nyt. Mitä noista Luka syö? Mitä maitoa muuten juo? Mitä poika pitää maitotuotteista?

    • outi kirjoitti:

      Kiitos 🙂
      Liikunta on vähissä tällä hetkellä eikä kulutuskaan niin kova, siksipä ruokamäärätkin pienehkoja tällä hetkellä tosiaan.
      Luka syö usein jotain samaa kuin mekin, mutta tällä hetkellä on hieman nirsoillut ja usein tulee hälle keiteltyä makaroonia/riisiä vaikkei meniitä syötäisikään. Lukan syömisistä voisin pitkästä aikaa kirjoitellakin. Tällä hetkellä Lukan ruokajuomana on kauramaito, tykkää kyllä jugurtista ja raejuustosta mm.

  2. Nina kirjoitti:

    Musta nää ruokapostaukset on ihan parhaita ja inspiroivia. Ja niin ihanan aitoja karpololonkeroineen yms. Hyvän mallin näytät muille. Mun silmään näyttää kauheen vähältä sun ruokamäärät päivän aikana. Mut toisaalta et harrasta ollenkaan liikuntaa just nyt. Mitä noista Luka syö? Mitä maitoa muuten juo? Mitä poika pitää maitotuotteista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.