Perhepedissä jatketaan!
Jatkoa postaukselle Väsymyksen edessä…
Uuden ja kokeilemisen kautta voi aina oppia uutta. Myös toisten kautta voi oppia uutta, kun on avoin. Me kokeiltiin jotain uutta, mutta vain pienellä muutoksella ja se riitti tässä kohtaa. Tämä näin alkupuheena. Samalla suuren suuri kiitos kaikille myötäeläjille, tsemppareille, vertaistuen jakajille, kuunteleville ja ymmärtäville korville!
Olin aivan innoissani, kun löysin Gordonin menetelmän, joka on suunniteltu perhepetiin. Lempeä tapa vieroittaa yötissistä ja opettaa rauhoittamaan itseään uneen ilman vanhemman apua ja rinnallakäymistä, lempeä tapa kohti parempia unia. Kun kerroin tästä, kerroin myös, että tämä on jo tuottanut pientä muutosta ja nyt voidaankin puhua jo isosta muutoksesta. Suurin osa blogiin sataneista kommenteista ja instaan tulleista viesteistä on ollut kannustavia ja myös uteliaita. Tiedän, että sielä halutaan kuulla lisää.
Kuitenkaan kaikki ei nähneet tätä ilmeisesti kokeilemisen arvoisena keinona. Eihän tämä ole mikään ”oikea unikoulu” kun perhepedissä jatketaan, pitäisi ottaa järeämmät keinot käyttöön. Nämä kommentit tuntuivat jopa lannistavilta, nämä olivat niitä joiden takia olen miettinyt väsymyksen ääneen sanomista somessa. Ihmetteli, että luettiinko mun tekstiä, olinko unohtanut mainita siinä tämän kokeilun ja sen jo näkyvissä olevat vaikutukset? Pitäisi ehdottomasti luopua perhepedistä ja unikouluttaa omaan sänkyyn nukahtamaan itse ja nukkumaan täydet yöt. Ihan kuin olisi vain yksi mahdollinen keino ja se olisi oma sänky ja unikouluksikin lasketaan vain tietyllä tapaa toteutettu unikoulu. Vaikka kerroin perhepetiin suunnitellusta unikoulusta, joka oli tuossa kohtaa jo vaikuttanut positiivisesti öihimme, niin tämän mahdollisuuden jotkut sivuuttavat. Minä en ole ehdoton tämän oman asiani kanssa, jos seinä tulee vastaan se pyritään kaatamaan ja jos se ei kaadu niin sitten mietitään uusiksi, että mitä tehtäisi. Minä pyrin siihen etten ole ehdoton ja pyrin olemaan avoin, vaikka onhan toki mullakin joistakin asioista tiukkoja näkemyksiä.
Mikä olisi oikea tapa?
Musta oikeita tapoja on yhtä monta kuin perheitä. Me löydettiin tapa, joka tuntui meille hyvältä ensiaskeleelta tehdä jotain konkreettista parempien yöunien toivossa. Me löydettiin keinoja, joilla ottaa pieniä askelia tutussa ja turvallisessa, ilman suurta muutosta. Kuulostaa aikas hyvältä, miksemme ensin siis kokeilisi tällaista? Sehän olisi aivan mahtavaa kaikkien kannalta jos pienillä jutuilla saataisi öitä rauhoitettua ja niinhän me saatiin. Itse nimenomaan suosittelisin aina ensin kokeilemaan pieniä muutoksia, koska jo niillä voi saada ihmeitä aikaan. Miksi mennä kaataamaan kokonaista metsää puilta, jos oksatkin riittävät.
Oon myös kuullut paljon positiivisia kokemuksia perhepedissä toteutetuista unikouluista ja yötissistä vierottamisesta, nää on olleetkin tosi kannustavia kokemuksia, kuten suurin osa saamistani viesteistä ja kommenteista muutenkin. Asioista voi kysyä ja eri vaihtoehtoja heitellä ilmaan, mutta joskus voisi myös miettiä kannustaako vai lannistaako? Heittääkö ajatuksia miten voisi vai keinoja joilla pitäisi edetä. Toisten erilaisia keinoja ja tarinoita kuuntelee kyllä mielellään. Musta on tosi kiinnostavaa kuulla, miten muilla sujunut ja millä keinoilla muut ovat toimineet. Aina niistä voi ideoita saada ja vaikkei saisi niin kiinnostavaa ja omaa ajatusmaailmaa rikastuttavaa silti. Toivottavasti mäkin voin rikastuttaa teidän ajatusmaailmaa.
Pian kerronkin teille miten meidän yöt etenivät reilu viikon aikana tähän, mitä ollaan nyt saavutettu. Ollaan todella tyytyväisiä koko perhe nyt öiden muutokseen ja pikkuhiljaa väsymys alkaa väistymään.
Lue myös
Väsymyksen edessä…
Kreetan lapsi- ja imetysmyönteisyys
IG
@outikarita
Kreetan lapsi- ja imetysmyönteisyys?
Tapahtui ravintolassa….
Miespuolinen työntekijä, ottaa tilauksia vastaan… ”and you, little man, how are you, are you hungry” siirtää katseen minuun ”are you still breastfeeding him?”
Minä ”Yes”
Mies ”Good, keep going, it´s a really good thing!” My wife….”
ja hän alkoi kertomaan heidän poikansa imetystapaileesta ja sen vaikeuksista.
Siinäpä sitten juttelin erään Kreetalaisen perheen pitämässä Marco´s ravintolassa imetyksestä miespuolisen työntekijän kanssa, joka kenties oli yksi omistajistakin. Hämmennyin ehkä hieman ensin ja joku voisi ajatella, että olisipa kiusallista, kun noin imetyksestä aletaan kyselemään. Mutta tietteks hän puhui niin normaalisti asiasta, että eipä se muutaman sanan jälkeen tuntunut yhtään oudolta, oikeastaan hyvin luonnikkaasti me siinä sitten juteltiin. Niin ja heillä oli siis imetys tyssännyt lyhyeen, että vaikken olisi enää imettänyt niin tuskin olisi jäänyt huono fiilis hänen kanssaan keskustelusta.
Tää tarina kertoo myös juurikin siitä avoimuudesta, mikä tuolla ihmisistä huokui. Kreetalla huokui myös perhekeskeisyys ja siellä oltiin niin lapsimyönteisiä. Lapset otettiin joka paikassa huomioon, heitä huomioitiin ja heidät huomattiin. En osaa sitä fiilistä selittää, mutta se oli vaan jotenkin erilainen kuin täällä kotisuomessa, jossa joskus vieläkin saattaa törmätä ajatukseen, että lapset saa näkyä muttei kuulua ja näkyäkin tietyissä rajoissa. Ilta-aikaan ei juuri ollakaan täällä suomessa ravintoloissa käyty, päiväsaikaan kyllä ja ihan hyvin on aina vastaanotettu ja huomioitu, sitä en tarkoita. Enkä tarkoita, että juuri meidän poikaa tarvisi huomioida, mutta jotenkin tuolla huokui sellainen lasten huomiointi ihan eri tasolla ja se tuli niistä ihmisistä luonnostaan, se olikin ehkä se juttu mikä loi sen fiiliksen. Kyse ei ollut myöskään vaan turistien lasten huomioinnista eikä vain työntekijöiden puolelta tulevasta kohteliasuudesta vaan siellä vaan huokui kaikista niin työntekijöistä kuin muistakin paikallisista sellainen perhekeskeisyys, ainakin sellainen fiilis mulle tuli.
Mietein myös ennen matkaa, että mitenköhän Kreetalla julki-imetykseen suhtaudutaan, mutta sielläpä näkyi imettäviä niin ravintoloissa kuin hotellin uima-altaallakin. Ja vaikka mäkin ihan oon Suomessakin julki-imettänyt, mutta välillä miettinyt ja katsellut ympärilleni, että mitäs jos nyt tässä imettäisin, niin tuolla en miettinyt tuon taivaallista missä olin ja keitä oli ympärillä. Meininki oli vaan jotenkin tosi rentoa kaikkeen lapsiin liittyvän suhteen.
En yritä nyt enempiä selitellä tätä eroa ja erilaista fiilistä, ehkä se tuli myös osaksi omasta lomafiiliksestä. Hienostihan täällä Suomessakin pääasiassa huomioidaan ja huomataan ja mun kantis paikat Lukan kanssa on siitäkin syystä muodostunut kantiksiksi, että niissä on mukava vastaanotto aina vauvallekin 🙂
Onko kukaan muu huomannut ulkomailla tälllaisissa asioissa erilaista tunnelmaa, osaatko selittää sitä?
Lue myös
Julki-imetys ja minä
IG
@outikarita