Opetanko vauvan olemaan myös itsekseen?
Jotkut ovat kauhistelleet sitä, kun olen kertonut ettei Luka viihdy pitkiä aikoja itsekseen, yhdessä vaiheessa ei viihtynyt hetkeäkään ja sitten alkoi pieniä hetkiä viihtyä joskus sitterissä tai leikkimatolla niin ettei ollut ihan vieressä. Toiset kertovat opettavansa lapsensa alusta asti myös viihtymään itsekseen, opettavat? Miten? Nimittäin mäkin koen opettaneeni Lukan olemaan itsekseen tavallaan. Hän on saanut oppia siihen omaa tahtiaan. Pitää myös muistaa että lapset ovat hyvin erilaisia heti vauvasta lähtien, osa vauvoista alkaa viihtyä aikaisemmin itsekseen, osa myöhemmin ja mun mielestä kaikkien vauvojen ei tarvitse mennä kokoaikaa samalla viivalla tällaisissa asioissa, mutta olenkin kirjoittanut jo aiemminkin lapsentahtisuudesta ja sehän on yksilöllistä.
Anna mä kerron mun ajatuksista. Sun ajatukset voi olla erit, eikä se haittaa, enkä sano että ne on väärinkään, mutta näin mä aattelen.
Yks päivä viime viikolla havahduin tätä oikein ajattelemaan, lapsen itsekseen oloa. Jätin Lukan sänkyyn aamulla nukkumaan kun itse jo nousin, hetken päästä kävin kurkkaamassa ja siellä se poika olikin hereillä. En mennyt lähemmäs, kurkkasin vain ovelta. Kävin toisen ja kolmannenkin kerran, poika viihtyi itsekseen puoli tuntia, jokelteli ja heilutteli käsiä ja jalkoja, katseli jotain. Olin ihan hämmentynyt, mutta myös iloinen ja tyytyväinen, Luka uskalsi olla itsekseen. Tämän jälkeenkin Luka on selvästi viihtynyt aiempaa paremmin hetkiä itsekseen ja olen antanut hänen olla silloin itsekseen. Mainitsin tuossa, että Luka uskalsi olla itsekseen. Uskon ja ajattelen itse, että kun vauvan itkuihin vastataan ja hänen kanssa ollaan silloin kun hän sitä kaipaa, niin hänen luottamus vanhempien turvaan ja läsnäoloon kasvaa, niin että tätä maailmaa uskaltaa paremmin lähteä itsekseenkin välillä tutkailemaan. Tämän kautta mä koen opettaneeni lapseni, antanut hänen oppia omalla tahdillaan. En sano etteikö muutenkin uskaltaisi, mutta uskon tämän vahvistavan sitä uskallusta, luottamusta ja sitä kautta itsenäistymistä. Mulla tuli tosi hyvä ja lämmin olo tästä Lukan ”muutoksesta”, uskalluksesta olla jo enemmän itsekseen ja hän kun on vielä niin pienikin <3
Olen myös paljon viime aikoina miettinyt omaa lapsuuttani, sitä miten arka olen ollut ja miten olen pelännyt monenlaisia juttuja ja vielä nuorenakin… Osaksi nämä ovat tietysti osa ehkä jotain synnynnäistäkin persoonaa, mutta osaksi myös kasvatus vaikuttaa ja varhaislapsuudella, vauvavuodella on isot vaikutukset. Se mistä omat kasvatusajatukseni kumpuavat on varmasti oma lapsuus ja nuoruus, tämän hetkinen lähipiiri, oma koulutukseni ja työkokemukseni varhaiskasvatuksen parissa, kirjallisuus ja oma kiinnostus aiheeseen (tarkoittaen juuri lukemista aiheesta).
Tällaisia ajatuksia viikonlopun kynnyksellä…
Heräsikö sulla jotain ajatusta?
Lue myös:
Kiintymysvanhemmuus – Olenko kiinni vauvassani?
IG: @outikarita
Tismalleen samaa mieltä!
❤
Meillä ei kans tyttö viihtynyt aluksi yhtään yksikseen! Nyt hän täyttää 9vk ja saattaa makoilla puolikin tuntia mobilen alla tai istua keinussa. Aluksi alkoi heti itku ja tietysti otettiin silloin hänet heti syliin. Ihanaa huomata, että vauva itsenäistyy ja uskaltaa luottaa siihen, että ollaan tarvittaessa läheltä 🙂
Oi, siellä on vähän meidän Lukaa nuorempi tyttö 🙂
Ijania vauvahetkiä yeille ja nimenomaan se on hienoa huomata miten lapsi alkaa luittaa ja tuntee olonsa turvalliseksi niin että viettää hetkiä itsekseen ❤
Moikka! Oon lukenut varmasti sun jokaisen postauksen raskausajoista lähtien, sillä odotin esikoista samaan aikaan ja hän syntyikin samana päivänä kun teillä. No eniveis, nyt ekan kerran päätin kommentoida koska oon niin samoilla linjoilla sun kanssa. Meillä poika ei edelleenkään viihdy yksin kun ihan minuutteja, hyvänä päivänä? mutta ei vielä tarviikkaan. Mulla on jäänyt päähän kummittelemaan lause jonka luin ihan pojan syntymän jälkeen, että pieni vauva voi itkeä jos ei näe ketään, koska luulee olevansa aivan yksin koko tässä maailmassa. Aivan kamala ajatus ja meijän pojan ei ainakaan ikinä tarvitse niin luulla vaan äiti kyllä rientää kun kutsu käy? Ihanaa lopputalvea sinne!
Voi, siellä on Lukan ikätoveri päivälleen, ihana kuulla ❤
Ja juu noinhan se saattaa pienellä vauvalla olla, alkuun varsinkin kun on äidin masussa kasvanut niin saattaa tuntea paljonkin turvattomuutta ilman läheisyyttä kun maailman hahmotusta ei vielä ole ❤
Täällä myös vastataan vauvan itkuihin aina!
Ihania vauvatuhinoita myös teille ?
Vaikka se välillä raskasta onkin, kun on kokoajan kädet täynnä ja pissallakin saa käydä vauva sylissä, niin silloin muistuttelen itselleni että pieni vauva ei edes jossain vaiheessa tajua olevansa erillinen osa äidistä. Ja että hänen tehtävänsä on selviytyä hengissä, siihen ajaa vauvan vaistot, ja yksin jääminen on hänelle hengenvaara. Siksi en myöskään allekirjoita sitä, että vauvaa pitäisi opettaa olemaan yksin, hän kokee silloin itkiessään olevansa hengenvaarassa ja mun mielestä se on kamala ajatus. Oma kuudetta elinviikkoaan elävä esikoiseni on kyllä tällä hetkellä todella kiinni minussa + tiheä imu siihen päälle, niin kovin osuu tähän hetkeen sun postaus 🙂 <3
Noinhan se on mitä kirjoitit ja vauvan itkuhan ei myöskään yksin lopu rauhoittumiseen vaan siihen että vauva alkaa säästellä voimiaan kun hänen tarpeisiin ei vastata. Tämä luo varmasti turvattomuuden tunnetta ja sitä haluan mahdollisimman vähän omalle lapselleni suoda, kauhea ajatuskin…
Nää on kuitenkin lyhyitä aikoja meidän elämästä, mutta niin tärkeitä ❤
Ihania vauvatuhinoita sinne ?
Voi et arvaa, tai ehkä arvaatkin, et oon just samaa mieltä. Oma kokemukseni on nyt 1v9kk tyttö ja juuri tätä samaa asiaa olen pitkin hänen elämäänsä miettinyt. Hän on kaivannut vanhempien ja välillä aivan erityisesti äidin läsnäoloa hyvin intensiivisesti. Välillä olen tuskaillut että pääsenkö edes ikinä vessaan yksin, mutta toisaalta olen luottanut että kyllä tulee aika että en enää ole lapselle koko maailma ja hän haluaa tutustua siihen yksinkin. Tällä viittaan ehkä jo vanhempaan lapseen, ja enkä sano etteikö olis useastikin turhauttanut pikku vessaseuralainen, mutta silti, lapset ovat niin hetken pieniä. Mun on vaikea ymmärtää sitä mielipidettä että vauva tottuisi liikaan syliin, seuraan tai läheisyyteen, kun läheisyys annetaan lapsen tarpeiden mukaan. Tai että jos lapsi ei vauvasta asti opi olemaan yksin niin hänestä ei tule niin itsenäinen. Mä oon myös perehtynyt asiaa tutkineiden lausuntoihin ja asia ol just niin että vasta sitten kun tarpeet on täytetty on mahdollisuus tutustua muuhun maailmaan. Nyt oman lapsi on alkanut leikkiä pieniä hetkiä (1-4minuuttia) yksin ja samalla voin vaihtaa miehen kanssa muutaman sanan ilman keskeytystä ja olen aivan ihmeissäni miten yhtäkkiä pienet itsenäistymisen aslkeleet otetaan. Varmasti tulee vielä asiaan muutoksiakin ja tilanteet vaihtelee, mutta ihan aivojen kehityksen puolelta on tutkittu että alle 3 vuotias, ja vanhempikin, on hyvin kiinni vanhemmissaan ja itsenäiset hetket ovat lyhyitä (lapsen tunteiden säätely, itsehillintä on vielä kovasti kehittymässä). Toivottavasti asenne tähän itsenäistymisvimmaan alkaa muuttumaan ja uskalletaan kuunnella omaa lasta, uskon että se kasvattaa meidän kaikkien itseluottamusta.
Arvasin ?
Nitä tähän enää lisäisi. Juuri se tarpesiin vastaaminen edistää itsenäistymistä, ei se yksin olo. Turvallisessa ja luottavaisessa ympäristössä sitä uskaltaa paremmin kun tietää että on syli mistä saa turvan tarvittaessa ❤
Ohmettelen itsekin, että miksi olisi niin kiire saada laosi itsenäistymään ja pärjäämään, milsei voida nauttia tästä ajasta ja eri ikävuosista lapsentahtisesti. Itse oon tänä vuonna 35 vuotias, enköhän mä oo saanut elellä tätä elämää jo tarpeeksi oman tahtini mukaisesti.
Toistan itseäni, mutta tää on lopulta pieni aika elämästä, mutta niin tärkeää aikaa ❤
Moi! Ehdottomasti samaa mieltä! Miten vauvaa edes tosiaan pystyy opettamaan olemaan yksin!? Itsellä nyt kolmas lapsi ja vauvantahtisesti on menty eka vuosi paitsi että sormiruokailu on jäänyt maistelujen tasolle ja siihen että kaikki ollaan yhdessä ruokapöydäsä niin vauvallakin on jotain mitä syödä 🙂 Toki nyt kolmannen kanssa myös isosisko ja isoveli viihdyttää ja on pienimmän kanssa jolloin äitin ei aina ”tarvitse” mutta tämäkin siis lähtee heidän omasta tahdosta ja äiti on lähellä saatavilla.Uskon että tämän vuoksi isommat sisarukset ovat reippaita, nukkuvat hyvin nyt isompina yms. Ja selkeästi luottavat meihin vanhempiin ja elävät ilman suurempia pelkoja. Toki kuten sanoit, kaikki lapset ovat erilaisia ja niin meilläkin näkyy persoonallisuus erot kaikissa ja sen mukaan sitten eletään, toimitaan ja ollaan 🙂
Sitä mäkin ihmettelen mitä tuossa kysyit…
Ihana kun jaoit positiiviset kokemukset ja mietteet ❤
En ole koskaan opettanut lapsiani olemaan yksin. Mielestäni itsenäistyminen tulee pikkuhiljaa itsekseen. Taapero 1v 10kk on hyvin itsenäinen ja viihtyy yksinkin, ilman opettamista! Miten sen voisi muka opettaa? Hän asui suurinpiirtein sylissä ensimmäiset 4kk, sen jälkeen helpottui huomattavasti. Nyt sylissä nukkuu 1kk ikäinen neiti joka on hyvin saman luonteinen mitä veljensäkin. Rankkoja hetkiä tiedossa, mutta jossain kohtaa helpottaa ❤️
Ihana kuulla että siellä on reipas taapero ❤
Rankkoja ja ihania hetkiä sekaisin, sitähän se on ❤
Ihania hetkiä teille ?
Mä olen sun kanssa taas kovin samoilla linjoilla! Ei tarvitse, eikä oikein voikaan opettaa. Tuon ikäinen ja paljon isompikin tarvitsee vielä paljon läheisyyttä, syliä ja turvaa. Siihen tarpeeseen on hyvä vastata mun mielestä jo ennen sitä itkua.
En tiedä oletko asias vielä ehtinyt pohtimaan mutta olisi kiva lukea sun ajatuksia töihin paluusta. Kuinka kauan ajattelit olla kotona ja mikä hoitomuoto äidin/ammattilaisen silmin on sun mieleen.
Itsellä tämä syksyllä edessä. 🙂
Läheisyys, turvallisuus ja luottamus on isoja ja tärkeitä asioita. Ja nimenomaan tarpeisiin on hyvä vastata heti, lapsen tempperamentista riippuu kuinka nopeasti esim. itku tulee ja oman lapsen viestit kyllä oppii tuntemaan. ❤
Voisin palata omassa postauksessaan noihin hoitojuttumietteisiin ?
Onnellinen on se lapsi joka saa aina huomiota kun sitä tarvitsee ❤️. Aura on pienestä pitäen saanut niin paljon syliä ja läheisyyttä että uskon sen tehneen hänestä noin aktiivisen ja sosiaalisen kuin mitä hän nyt 13kk iässä on. Ikinä ei ole tarvinnut itkuun asti mennä että huomataan. Siksi hän ei kai pahemmin itkekään ?. Toki nämä ovat luonnejuttujakin mutta ihanaa nähdä miten itsenäiseksi hän on kasvanut ❤️. Tänäänkin kirppiksellä hän leikki ja meni itsekseen. Välillä kuului ”äiti!” Ja kun vastasin että täällä, hän jatkoi leikkejään ?
Ihana kommentti Susan <3
Ja mukava kuulla, että Aurasta on tullut rohkea ja itsekseenkin leikkivä reipas tyttö 🙂