Sosiaalisen ihmisen yksinäisyys
Yksinäisyys koskettaa monia paljon isompana asiana, mitä tässä postauksessa nyt käsittelen. Toivon että vaikka lähestynkin tätä asiaa paljon pienempänä ongelmana, jos tätä nyt edes ongelmaksi voi sanoa, niin ettei lähdettäisi sille linjalle että yksinäisyyttä on paljon isompaakin. Yksinäisyyttä on monen tasoista ja se on aina jokaisen omakohtainen kokemus. En varsinaisesti isossa ja laajassa mittakaavassa koe olevani kovinkaan yksinäinen, mulla on laaja sosiaalinen piiri. Kuitenkin on päiviä kun mut valtaa valtava yksinäisyyden tunne. Tää tunne on viime aikoina korostunut.
En halua antaa kuvaa, että valitan ja olen ihan maissa. Itseä vain helpottaa nyt purkaa tämä asia kirjoituksen muodossa ja ehkä siellä on joku joka myös kokee tai on kokenut samanlaisia tunteita.
Viimeksi koin yksinäisyyttä viime talvena kun olisin kaivannut paljon toisten ihmisten läsnäoloa ja tukea, ajatusten muualle saamista omista murheista. Sainkin sitä kun vain tarpeeksi itse hain, mutta jotenkaan en riittävästi ja kuitenkin monilla oli omia kiireitä ja murheita samaan aikaan. Itsellä tuo aika oli rankin aika lapsettomuuden kohdalla.
Mistä nyt koen yksinäisyyttä? Hyvin erilaisessa elämäntilanteessa olen nyt ja hyvin erilaiset syyt yksinäisyydelle ja nämä kaksi yksinäisyyden kokemustani kertovat juuri siitä, että sitä yksinäisyyttä on niin monenlaista. Tällä hetkellä koen itse kuvailemanani sosiaalisen ihmisen yksinäisyyttä, jota voisi kait kuvailla tylsistymiseksikin.
Mietein onko mulla oikeus puhua omalla kohdallani yksinäisyydestä? Se sana mikä mulle tulee omasta tunteesta päälimmäisenä mieleen on kuitenkin yksinäisyys. Eräs ihminen joskus sanoi, ettei tunne valehtele, se mitä tunnemme niin sen tunnemme.
Jotenkin myös itselläkin herää ajatus, että pitää muistaa ottaa itsekin ihmisiin yhteyttä silloinkin kun ei itse koe yksinäisyyttä tai tarvetta jostain syystä. Miksi, se niin usein on niin, että sitä seuraa tarvii itse pyytää silloin kun sitä tarvitsee. Miksemme arjessamme huomaa ottaa siihen ystävään yhteyttä useammin ihan vain kyselläksemme kuulumisia? Näiden omien kokemusten myötä olen itsekin tullut tomerammaksi kyselemään aina ajoittain ystävien kuulumisia.
Mulla tulee nyt 4 viikkoa täyteen sairaslomaa ja viikko vielä saikkua edessä. Sitten alkaa äitiysloma. Laskettuun aikaan on reilu 6 viikkoa nyt jäljellä. Se voi olla vähemmän tai enemmän. Mä koen olevani hyvin sosiaalinen ihminen ja mulla on ollut myös hyvin sosiaaliset työt. Päätyöni löytyy päiväkodista lastentarhanopettajana ja sen lisäksi olen ollut jumppaohjaajana, joka nyt ollut pidemmän aikaa tauolla. Myös kolmaskin työ löytyy ja se on Party Lite tuotteiden myynti, joka on myös hyvin sosiaalista. Lisäksi mulla on laaja sosiaalinen verkosto. Kuitenkin tuossa verkostossa osa asuu kauempana, osa lähempänä, osa on kiireisempiä, osa vähemmän kiireisiä. Aikatauluja on välillä vaikea sovittaa edes puhelinmaratooneihin.
Monet sosiaaliset menot ja ohjelmat painottuvvat iltoihin, samoin ystävien kanssa treffien sovittaminen on iltapainotteista. Mieskin on iltaisin kotona seurana, usein vasta pitkän työpäivän jälkeen. Tänäänkin kyllä osallistuin odottajien kahvilaan ja oli kyllä piristystähän päivään, mutta sekin oli illalla. Välillä päivät siis tuntuvat todella pitkiltä ja yksinäisiltä kun herää suht aikaisin ja on usein koko päivän yksikseen. Saikun tarkoituskin on toki ottaa iisisti, mutta eihän se nyt tarkoita kuitenkaan yksin linnoittautumista neljän seinän sisälle. Toiset päivät kuluvatkin ihan mukavasti kotoillen yksikseen, mutta ei nyt ihan joka päivä. Ikinä oikein jaksanut montaa päivää putkeen sellaista pelkkää kotoilua. Tällä viikolla ollut yhdet opäivätreffit ja edessä on kyllä hyvin sosiaalinen viikonloppu. Tänään sain myös sovittua kahteen seuraavaan viikkoon, kumpaankin yhdet päivätreffitkin ystävien kanssa ja heti nostatti tämän mamman mieltä!
Oikeasti pitäisi myös rohkeammin itsekin lähestyä ystäviä ja kertoa tarpeestaan…
Mulla on siis kyllä edelleen sosiaalista elämää, mutta se on niin roimasti pudonnut, että kyllä vain välillä mut valtaa suoraan sanottuna yksinäisyyden tunne ja siihen kun liittää raskaushormoonit niin johan on soppa valmis. Oon aina ollut herkkä ja nyt viime viikkoina tuota hormoonimyllerrystä, joka pistää vielä herkemmäksi on ollut havaittavissa kasvavissa määrin.
Ei tässä loppujen lopuksi paljoa viikkoja ole siihen kun meitä on täällä kotona kolme päivisin. Tiiti kun syntyy niin isimieskin jää hetkeksi kotiin. Elämä tulee paljon muuttumaan ja olenpa huomannut että monet vauvakahvilat ym. on sitten aamupäivisin, jos kaipaan silloinkin enemmän seuraa. Vauva-arki tulee myös olemaan varmasti hyvinerilaista, vaikka oltaisiin Tiitin kanssa kahdenkin kotona. Odotan kovasti sitä! Sen näyttää aika, nyt puhuinkin tästä hetkestä ja teki hyvää kirjoittaa nää sanat ja mietteet nyt konkreettisesti ja jakaa teidän kanssa, jos siellä tosiaan olisi muitakin samanlaisten ajatusten kanssa olevia tai olleita <3
Onneksi on Instgram, jonka storyyn voi höpötellä päivät pitkät juttuja 😉
Ihanasti kirjoitat taas. Ja siis ensinnäkin: Nä kuvat! Sä hehkut, tosi upeat.
Mä tajuan sua! Mä oon välillä kokenut samaa. Ja jännällä tavalla silloin, kun on haastavaa aikaa ja yksinäisyyttä, niin ei välttämättä jaksa nähdä ihan ketä vaan, vaan kaipaa niitä syvimpiä ystävyyssuhteita, niitä, jotka tajuaa, tietkö?
Nyt kun olen kahden kanssa kotona päivät tuntuu välillä tosi kiireisiltä, ja sitä kaipaisi enemmän myös ihan sitä yksinoloa. Ja välillä harmittaa, ettei ehdi nähdä monia, kun heille kävisi vain ilta-ajat, jotka on tällä hetkellä haastavampia järjestää, ja toisaalta toivoisi, että näkemisiä voisi järkätä matalalla kynnyksellä ja joustavammin.
Mä niin tykkään kuunnella sun höpöttelyjä, päivällä miettii, että mitäs sinne kuuluu ja pitää päästä kuuntelee! ?
Petra
http://www.arkeenkatkettyaarre.blogspot.fi
Hei Petra!
ihana että tekstilleni löytyi ymmärrystä <3
Meinasinkin tuonkirjoittaa, että kun sitä vielä kaipaa niitä tiettyjä, läheisimpiä ja syvimpiä ystäviä…
Ymmärrän sun tänkin hetken fiilikset, tuollaisten tunteiden kanssa itsekin joskus tuskaillut, joskus kaipaa sitä omaa rauhaa ja joskus taas sitä toisten seuraa…
Se on harmillista,e ttä nykyään ihmiset on niinkiireisiä, minäkin olen ollut välillä, että on vaikea löytää helpolla niitä yhteisiä aikoja, se on sääli…
Ja samoin, tykkään kuunnella sun höpöttelyjä, jos vielä joskus höpöteltäisiin yhdessä kahvikupposten äärellä <3
Ehdottomasti! Ilmoittele kun olet täällä päin! ?
Minä tuun teidän kanssa miellään myös kupposelle! Ois ihana tavata Petra sutkin. Täytyy tehdä reissu Turkuun 😉
Ja joo. Samoja ajatuksia joskus kuin teillä molemmilla. Tässäkin asiassa 🙂
Oi, täytyy sopia miitti Turkuun ❤
Hyvä kirjoitus Outi! Mä oon kokenut samaa kun sä ja just raskaana ollessa kans. Mun tilanne oli sinällään aika eri kun olin paljon menossa ja näin ystäviä, mutta jotenkin siinä loppuraskaudessa oli tavallaan jo niin vauva-ajatuksissa, et joidenkin ystävien seurassa tunsin oloni yksinäiseksi, kun en voinut jakaa omaa oloa ja ajatuksia. Mä ehkä täytin sen yksinäisyyden sit semmosella pinnallisella menolla etten ehtisi kokea sitä yksinäisyyttä sellaisenaan.
Myös vauvan syntymän jälkeen mulla on ollut aika kauan tunne et joidenkin ystävien välillä on ollu iso kuilu, koska näillä ystävillä ei oo lapsia ja tuntui et ne on niin kaukana siitä omasta elämästä ettei ne voi tajuta mun fiiliksiä ja ajatuksia. Ja aluksi olin vihainen lapsettomille ystävilleni kun ne pystyivät menemään ja elämään miten ite halusivat ja ite olin hyvin sidottu vauvaan. Tuo oli tosi hämmentävä olo ja tunne.
Mä suosittelen ihan ehdottomasti menemistä vauvakahviloihin sun muuta treffiä muiden äitien kanssa, erityisesti semmoisten ihmisten kaa joiden kans edes jotkut jutut menee yhteen. Mä löysin paikkakunnan kuukausivauvaryhmästä 2 ihan huippua samoin monesta asiasta ajattelevaa äitiä ja vitsit miten onnellinen heistä olen!!!
Meillä on nyt muutto ”uuteen” kaupunkiin ja välillä jännittää löytyykö sieltä vastaavia kavereita vai mennäänkö pinnallisemmalla linjalla. Ehkä mä huristelen joskus teille päin jos te kaipaatte äitilapsiseuraa vauva-aikana ?☺️
Ja niin sekin vielä piti sanoa että hyvä muistutus itellekin se että kyselee ystäviltä kuulumisia saattaa osua jollakin ystävällä just oikeaan hetkeen ja mikä ilo siitä tuleekaan ?
Yksinkin on hyvä osataolla, mutta sitten kun sitä on liiaksi ja se on yksinäisyyttä niin se voi olla tuskastuttavaa ja ikävää…
Varmasti sitä kaikenlaisia tunetita ja ajatuksia käy läpi kun oma elämä muuttuu niin paljon kuitenkin, tärkeää on niitä käsitellä mielessään 🙂
Mä luulen että vauvakahvilat vois olla ihan mun juttu kun tykkään nytkin käydä odottajien kahvilassa, aktiivisen synnytyksen illoissaym. missä näkee paljon toisia odottajia 🙂
Rohkeasti vaan uudessakin kaupungissa tutustumaan ihmisiin, erilaisten toimintojen ja kerhojen kautta se on helppoa 🙂
Ja tuo, että pitää muistaa tosiaan itsekinn iiltä ystäviltä kysellä niitä kuulumisia,se on tärkeää ja silloin toinenkin kokee olevansa tärkeä <3
Vaikka mulla onkin kotona kaksi ihanaa lasta ja nyt tosiaan kolmas tulossa (LA 4.11.), niin koen välillä olevani ihan älyttömän yksinäinen. Mies kun on töissä neljä päivää viikosta, eikä edes välttämättä nähdä niinä päivinä, niin ei tosiaan aina ole edes aikuista ihmistä kenen kanssa jakaa ajatuksia. Asutaan vielä syrjässä, eikä täällä oikein ole mitään mihin mennä tapaamaan ketään…
Mutta koen tavallaan niinkin, että silloin kun olen ollut päivätyössä niin olin vielä enemmän yksinäinen. Työkavereiden kanssa ei aina luonteet menneet yksiin ja työvuorojen sovittelu ystävien kanssa oli haastavaa. Se oli aikaa jolloin tuli oikeastaan liikuttua koti-työ-hevostalli väliä. Ja kun on oma talli, niin eipä sielläkään ollut kuin heppaseuraa. Nyt työskentelen Forever Living työn parissa ja sitä kautta näkee paljon erilaisia ihmisiä. Se on ihanaa!
Kuitenkin nyt kun lääkäri on määrännyt lepoa ettei vauva synny vielä, niin kyllähän se yksinäiseltä tuntuu.
Kyllä sitä varmasti aikuistenkin seuraa kuitenkin kaipaa ja tarvitsee. Nimenomaan samanhenkisyys on myös tärkeää, siksi seurassakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi…
Hienoa,e ttä tuosta Foreverhommasta oot saanut sosiaalisuutta elämään lisää, samaaolen minä kokenut Party Liten parissa 🙂
Siis mielenkiintoinen kirjoitus! Tässä se näkyy taas, miten erilaisia me kaikki ollaan :).
Olen itse tyyppi, joka monesta eri syystä on aika epäsosiaalinen. Tervehdin ihmisiä iloisesti, viihdyn ihmisten seurassa, tykkään jutella jne. Mutta olen melko väsynyt (terveydelliset syyt) ja varmaan erityisherkkä. Eli jos viikossa muun arjen (työn ja kodin lisäksi) on edes yksi meno/kyläily tms., saatan olla viikon jälkeen todella väsynyt. Kun näen kavereita, viihdyn kyllä, mutta seuraavan illan on oltava vapaa, että ehdin toipua. Ihanien kaverien tapaamiset syö enemmän energiaa, kun antaa.
Äitiyslomalla viihdyin hyvin lapsen kanssa kahden, viihdyn edelleen. Kaikki kutsut, Party Litet ja Tupperwaret saavat minut ahdistuneeksi. Minulla on ystävä, joka sopii itselleen ystävätreffejä vaikka kahdet samalle illalle + ahdistuu päivistä, kun ei ole sovittuja menoja. Minä taas, kun hän haluaisi nähdä monta kertaa enemmän kuin minä.
Meitä on niin erilaisia! Se on kyllä mahtavaa ja varmasti kaikille löytyy ystäviä ja seuraa tarpeiden mukaan, kunhan oikeat tilanteet löytyy. Minua välillä ahdistaa perua treffejä ja nolottaa, kun haluan mieluummin viettää aikaa kotona ilman tekemistä kuin lähteä tapaamisiin. En tarkoita pahaa, mutta on pakko yrittää saada voimat riittämään ja minulla se tarkoittaa koti-iltoja perheen parissa.
Toivottavasti saat aikasi kulumaan äippälomalla, äitikavereita kyllä onneksi monesti saa aika helposti <3. Onnea loppuodotukseen!
Eritryisherkkyyson kans mielenkiintoinen aihe. Suurin osahan erityisherkistä on introverttejä. Itse koen olevanimyös selkeästi erityisherkkä, mutta kuitenkin ekstrovertti.
Ja se onkin rikkaus, että meitä ihmisiä on erilaisia ja on tärkeää ymmärtää erilaisia persoonallisuuksia varsinkin lähipiirissään 🙂
Se on tärkeää elää niiden omien fiilisten mukaan ja oikeasti jos kaipaa sitä omaa aikaa, niin sen saa ottaa mun mielestä ja hyvä jos niin olet tehnytkin 🙂
Äippälomalla onkin sitten kaikkia päiväkerhoja ym., saas nähdä kuinka paljon alan niissä ravaamaan 😀