Hae
Outi Karita

Positiivinen ihminen ja negatiiviset tunteet

Meinasin kirjoittaa otsikoksi positiivisen ihmisen ristiinnaulitseminen, mutta en tiedä olisko se sopivaa näin pääsiäisenä, kirjoitin sen nyt kuitenkin tähän 😛

Aika ajoin törmää positiivisuuden kritisoimiseen ja positiivisten ihmisten arvosteluun ja mielipiteisiin, joissa positiivia ihmisiä pidetään epäaitoina negatiivisten asioiden ohittajina. Nyt täytyy sanoa, että tätä positiivaria tuppaa välillä ärsyttämään. Mun on ollut tarkoitus kirjoitella positiivisuudesta, siitä mistä se kumpuaa ja miten sitä voi kehittää, mutta tämä teksi on nyt hieman enemmän avautumista ja oman näkemyksen esille tuomista tuohon kritiikkiin, mitä välillä kuulee. Tähän tekstiin heräsi ajatus, kun luin HS:n artikkelin ”Yltiöpositiivinen ihminen luulee olevansa empaattinen mutta tuskin on – ikävistä tunteista on paljon hyötyä”. Facessa kommenttikenttää ei kannata sitten avatakaan tämän artikkelin lata 😛

Otsikko onkin tehty hyvin raflaavaksi ja mulle varsinainen karvat pystyyn nostava klikkiotsikko, mutta miten voi olla mahdollista, että minulle positiivarina nyt herää tällaisia ikäviä tunteita? Kyllähän juttu perustuu joihinkin tutkimuksiin, mutta luulenpa, että lyhyet tekstinpätkät on irralleen nostettuja kohtia tutkimuksista ja kaikki eivät edes viittaa tutkimuksiin, saati sitten olisi kunnon lähdeviiteitä edes.

 

”Ikäviä tunteita ei siis kannata väkisin torjua, vaan antaa niiden tulla – mutta myös mennä. Kielteinen vellominen, hillitön raivo tai lamaava häpeä eivät edistä hyvinvointia. Myönteisiä tunteita olisi tutkijoiden mukaan hyvä olla noin neljä kertaa enemmän kuin kielteisiä.”

Olen täysin samaa mieltä!!! Ja mun näkökulman mukaan, tuo jutusta lainattu pätkä kuvastaakin juuri sitä mistä positiivisuus rakentuu. Väittäisin, ettei sitä jaksa kukaan olla positiivinen jollei kohtaa ja käsittele niitä negatiivisiakin tunteita. Jutusta saa kuitenkin kuvan, että näin ei olisi positiivisten ihmisten kohdalla, mutta mitä itseeni tulee ja muihin positiivareihin, joiden kanssa olen asiasta puhunut, niin näin se nimenomaan on.

Teksti antaa ymmärtää, että yltiöpositiivinen (mikä sitten onkaan sen yltiöpositiivisuuden raja?), niin ovat vain positiivisia. Positiivinen ihminen on kuitenkin paljon muutakin kuin positiivinen. Itse olen esimerkiksi todella, todella herkkä. Elän täysillä niin omia kuin muidenkin tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Olen kyynelehtinyt toisten ihmisten onnesta ja liikutuksesta, viimeksi tällä viikolla ja tuntenut myös pettymystä toisen ihmisen pettymyksen edessä ja kyllä, tällä viikolla. Olen itkenyt ystävien kanssa heidän onnestaan ja heidän suruistaan. Välillä uppoan liiankin syvälle toisten tunteisiin. Yksi asia mistä mun positiivisuus kumpuaa on surut ja murheet, joita olen kokenut. Myös moni tuntemani positiivari on hyvin kovia kokenut ja hekin elävät vahvasti toisten tunteita, tällaisia positiivareita mä tunnen! Kuitenkin seuraava pätkä puhuu aivan toista kieltä, ehti alussa viitataan tai annetaan ymmärtää, ettei positiivari kokisi oloaan koskaan kurjaksi. Voi olla, etä tulkisten myös väärin….

”Kun on itse tuntenut olonsa kurjaksi, ymmärtää paremmin toisenkin surua. Yltiöpositiiviset ihmiset uskovat olevansa empaattisia, mutta eivät oikeasti tunnista muiden tunteita erityisen tarkasti. He arvioivat isoimmat murheet usein alakanttiin, kertoo yhdysvaltalaistutkimus vuodelta 2014. Yalen ja Stanfordin tutkijoiden mukaan raskaita suruja on ehkä vaikea myötäelää, jos pudotus omasta tunnetilasta on suuri.”

Olen hyvin avoin ihminen elämäni kokemuksista ja monista niistä olen täällä blogissakin puhunut, kun aika on ollut oikea ja kun olen ollut valmis. Monesti törmää arvosteluun, ettei jaeta somessa kun hyviä ja mukavia asioita, annetaan kiiltokuvaa omasta elämästä. Ei kai kukaan oikeasti usko, että some on kaikki kenestäkään ihmisestä??? Mä jaan varmastikin enemmän hyvää kuin kurjaa. Mun somejaot kumpuaa yleensä hyvästä fiiliksestä, jakaa sitä tai tarpeesta kertoa jotain. Mulla harvoin kurjalla fiiliksellä tekee mieli jakaa yhtään mitään somessa, silloin en jaa itsestäni hymyilevää kuvaa, mutta en välttämättä myöskään kerro, miten kurjalta tuntuu. Olen kokenut niin isoja murheita, etten ihan pienistä jaksaisi juttua vääntääkään. Itse vierastan myös riitojen, kinojen ja tosiin ihmisiin liittyvien harmitusten jakamista julkisesti. Ei tuntuisi kivalta lukea facesta kun oma puoliso kertoisi miten meikäläinen on tänään ollut hankala ja ärsyttävä pms oireinen akka tms. Läheisten kanssa käytävät kinat, eripurat ja mökötykset on mulle henkilökohtaisia. Isompien murheiden aika, jos niiden aika somessa joskus on, niin on sitten kun olen itse asiaa käsitellyt. Ystäväni ja läheiseni saavat murheistani kuulla, mutta ei mun tarvi niitä kaikille kuuluttaa. Vuodenvaihteessa viimeksi kävin läpi hyvin vaikeita asioita ja niistä läheiseni tietävät, jonain päivänä kerron niistä täälläkin palasia.

Jos muka täydellisyyden esittämisestä on tehty kisaa, niin pitäisikö sitten negatiivisistakin kokemuksista tehdä kisaa, kenellä tässä menee huonoiten. Hei, mutta aina löytyy joku jolla menee vielä huonommin. Kun jaan joitakin ikäviä kokemuksiani niin en jaa niitä kertoakseni, että hei näin huonosti minullakin menee. Tykkään kirjoittaa elämän kaikista koukeroista ja musta sekin on ihan ok, jos joku ei halua julkisesti kirjoittaa ikävistä kokemuksistaan. Kukin tyylillään! Elämän monista koukeroista kirjoittaminen antaa kenties enemmän tarttumapintaa muhun minuna ja saattaa antaa jollekin myös voimaa ja vertaistukea. Kuitenkaan mua ei opi tuntemaan somena kautta koskaan täysin, niin kuin ei ketään, mut oppii tuntemaan livenä.

 ”Kun tarvitaan kriittisyyttä ja tarkkaa arviointikykyä, vakavamielisyydestä voi olla etua. Iloinen ja huoleton tulee helpommin huijatuksi. Surullisena ihmiset esimerkiksi tunnistavat paremmin, milloin joku valehtelee, toteaa australialaistutkimus vuodelta 2008. Negatiivinen tunnetila voi myös tehostaa loogista päättelykykyä.”

Mä oon ollut hurjan sinisilmäinen, kait vieläkin vähän saatan olla. Haluan uskoa ihmisistä hyvää, mutta olen myös kokenut ihmissuhderintamilla niin monenmoista, että kyllä se on sitä sinisilmäisyyttä karistanut. Olen myös ollut joskus epävarmana nuorena kovin mielyttämisenhaluinen. Elämä on kuitenkin kasvattanut. En kuitenkaan toivosi elämän kasvattavan ketään kovaksi ja kylmäksi, eikä se onneksi ole minulle niin tehnytkään. Joskus se positiivisuus on kovasti koetuksella ja synkkiäkin mietteitä kumpuaa, mutta se positiivisuuden voima, jonka omaan on auttanut mut aina niistä yli.  Itse olen kasvanut vahvemmaksi ja paremmaksi ihmistuntijaksi, mutta positiivisuus ei ole musta mihinkään kadonnut, eikä katoa!

0 kommenttia

  1. Marge kirjoitti:

    Ihanaa huomata että vielä on positiivisia ihmisiä olemassa ?☺ itse koen että positiivisena pysyminen on koko ajan vaikeampaa. Etenkin työpäivien jälkeen ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *