Hae
Outi Karita

Aprillipiloja, muistoja ja tunteita

Nyt on luvassa aprillausta. Palataan siis vähän erilaisiin aprillipiloihin 😀

Mä eilen aattelin, etten mitään aprillipilaa taida kenellekään laittaa, mutta laitoin sitten loppuillasta kuitenkin omaan faceen päivityksen, johon tuli sekä peukkuja, että nauravia hymiöitä. En tiedä luulivatko jotkut peukuttajat mun olevan tosissaan, mutta mut tuntevien tiesin jutun tajuavan kyllä aprillaukseksi.  Politiikkaan en suuremmin ota kantaa blogissani, mutta mun päivitys kuului seuraavasti

”Mitäpä jos äänestäis persuja tällä kertaa, ihan vain protestiksi?”

No tästä voi joku loukkaantua ja siellä saattaa olla joku PS puoluetta kannattava ja äänestävä lukija, mutta kyllä kaikki mut tuntevat tietää ettei se ole mulle oikea puolue. Mun arvot on vihertävästi vasemmalla, mutta se mun eilisestä aprillihuijauksesta. Palataan tekstin lopussa tuohon aprillipiloista loukkaantumiseen.

Mä onnistuin yks vuosi tosi hyvin jekuttaa monia. Laitoin tekstiviestin, että mun puhelimesta on kadonnut nimet, että voisitko vastailla kuka olet. Siis kaikki, joille mä tän lähetin menivät ansaan, oli mulla hauskaa 😀

Muksuna mun isä kysyi aamulla multa, että miks Outi sun pyörä on parvekkeella. Ensinnäkään tää ei ollut kovin reilua just heränneelle, mähän kävelin puoliunessa parvekkeelle katsomaan. No eihän se nyt yön aikana ollut ilmestynyt viidennen kerroksen parvekkeelle alakerran pyöräsuojasta 😀

Eilen moni aprillasi raskausuutisilla ja parisuhdestatusten muutoksilla mm. facessa. Mä ymmärrän sen paremmin kuin hyvin, miten todellisetkin vauvauutiset voi iskeä puukkoa omaan sydämeen, tuntua pahalta ja ärsyttääkin, mutta mä en oo kokenut silti ikinä loukkaantumista, vitsit olen ottanut vitseinä joskus päästäen ne samantien toisesta korvasta ulos jos en ole pystynyt sillä hetkellä kestämään vitsiä ja todellisistakin uutisista olen kuitenkin ollut onnellinenkin toisen puolesta. Kenenkään en nähnyt tekevän pilaa lapsettomuudesta, vain omasta perheenlisäyksestä, näin mä tän asian näen. Juuri näkönsä menettänyt ei varmastikkaan kestä vitsailua näön menettämisestä.  Tunne ei valehtele ja erilaisiin tunteisiin on hyvä ja tärkeäkin pysähtyä ja käydä ne läpi. Mä siis hyväksyn tällaisenkin aprillauksen ja musta esim. Ystäväni Marissan joka vuotinen pila on ollut hauska, varsinkin kun se ei ainakaan viime vuonna ollutkaan pilaa 😉

Huumoria tehdään paljon juurikin vaikeista ja kipeistä, rankoistakin aiheista. Huumori on myös monille tapa selviytyä. Kaikki huumori ei uppoa kaikkiin ja jos sen kokee loukkaavana, on se ihan oikeutettua sekin. Mullakin on aiheita, joista en kestä huumoria lainkaan, mutta silti hyväksyn sen että toisille ne aiheet saattaaolla ihan okei asioita vistaila. Osa näistä aiheista mitä en kestä heijastuu joihinkin omiin kokemuksiin ja tunteisiin, osaa vain pidän mauttomina aiheina huumorille. Kuitenkin loukkaantumisen tunnetta kannattaa syvemminkin tarkastella joskus ja joskus taas antaa vain sellaisen huumorin mennä toisesta korvasta ulos, mitä ei itse pidä lainkaan hyvänä tai hauskana tai mitä ei pysty sillä hetkellä kestämään. Kavereiden kesken ollessa voi sen joskus sanoakin, että voidaanko puhua tai vitsailla jostain muusta jos tuntuu oikein pahalta, ei siihen tarvi ruveta piikittelemään välttämätä, mikä on usein vastareaktio silloin kun ei kestä, itsellänikin ollut joskus.

Huumori kuolee, jos liikaa mietimme voiko tämä nyt loukata jotakuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *