Hae
Outi Karita

Flunssalääkettä ja treenihaaveita

Mua on nyt kaksi viikkoa kiusannut hyvin ärsyttävä on/off flunssa, ei kiva laisinkaan! Influenssasta sentään ei ole kyse, sitähän jyllää nyt paljon. Mulla on yksinkertaisesti nuha, tällä hetkellä aivan jäätävä nuha. Välillä olo on ollut jo selkeesti voiton puolella ja siitä heti seuraavana päivänä taas pahempi. Kaksi viikkoa sitten jouduin jättämään yhden jumppaohjauksen välistä, viime viikolla pääsin normisti ohjailemaan, mutta muuten treenit sai jäädä väliin. Tällä viikolla eilen olin ohjailemassa, mutta itse tein todella kevyesti, koko pumppitunnin ohjaisin 4 kilon tangolla ja 2 kilon käppäreillä. Tänään oli pakko luovuttaa ja ottaa huilin kannalta, kun nenä ja silmät vuotavat solkenaan, paitsi nukkuessa. Aamupäivän piti alilämpöäkin, inhottavaa.

dav

No enpäs ole tänä talvena paljoa sairastellutkaan, en lainkaan siinä määrin mitä edellisinä vuosina ja taitaapa olla gluteenin ja maidon vähentämisellä tähän yhteytensä. Että rentoillaan nyt kotosalla ja tropataan itseä, onneksi ei oo tälle viikolle kummempia suunnitelmiakaan niin on hyvää aikaa huilia. Harmittaa kyllä ohjausten peruuntuminen ja eihän sitä nyt muutenkaan kiva ole sairastella.

Oon ennenkin jakanut tämän hyvän tyrniglögin reseptin ja jaanpa nyt uudemman kerran, tässä nimittäin hyvät ainekset lääkitsemään flunssaakin 😉

dav

Samalla täällä sairastellessa sarjoja katsoen, kirjaa ja blogeja lukien teen treenisuunnitelmia, kunhan tästä paranen! Olisin todella motivoitunut tällä hetkellä kunnon rääkkitreeneihin, mutta nyt ei auta, täytyy kerätä voimia. Facebook heitti mun eteen jälleen yhden kuvan mun parin vuoden takaiselta kisadieetiltä, tuossa kohtaa dieettä kunto oli kyllä todella bueno omaan silmään (enkä tarkoita nyt kisakondista). Tammikuutimmikuu on lopuillaan ja olen kyllä edelleen motivoitunut saamaan pari-kolme kiloa pois, mikäli se rennolla meiningillä tirisee. Viikonlopuna tsekkaus vaakaan että millaisen startin tammitimmikuu antoi, tarkoitus ei missään nimessä ole saada kolmea kiloa tässä tammikuussa pois, normipainon sisällä tässä kuitenkin hieman pyritään vain kiristymään alkuvuoden aikana 😉

tbPst. Kiitokset kysymyspostauksiin tulleista kysymyksistä, teen loppuviikon aikana vastauspostauksen 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *